Blogi

Näyttää hyvältä

Yksi kuva kertoo välillä enemmän kuin tuhat sanaa. Enää kolme kierrosta jäljellä ja Kupsilla on voittoputki päällä. Kuusi voittoa peräkkäin ja maaliero näissä otteluissa 14-1.  Mikäli Petteri Pennanen ei olisi ottanut kevään ensimmäisen pelin viime hetkillä palloa syliinsä ja ellei Kupsin Europelilento Varsovasta Kokkolaan olisi myöhästynyt vuorokaudella olisi mestaruus urheilukielellä jo selviö. Nyt jännittää kovasti.

 

Kovasti jännittää myös nuorten SM-sarjan viimeinen kierros. Kups johtaa sitäkin sarjaa, mutta kauden viimeinen vieraspeli Espoossa ratkaiseen mestaruuden viikon päästä. Tänään Kuopion juniorit kohtavsivat Vantaan Jalkapalloseuran kotikentällään arkitisissa olosuhteissa, jotka luultavasti aiheuttivat minulle keuhkokuumeen, mutta se tautihan on pelkästään vanhan miehen ystävä, mutta mitä siitä, sillä pallon hallintaprosentti oli kotijoukkueelle ennätykselliset 75-25, vaikkakin kaksi elin tärkeää maalia tuli vasta ihan loppuhetkillä. Nyt minun mieleni on todella hyvä.


Kommentit (0)



Murha vai vain oikeusmurha?

Martti Backmanin sotilaslääkäri Urpo Viinikasta kertova kirja Rintamalääkärin kuolema on harvinaisen surullinen kirja. Opiskelutoverinsa mukaan Viinikka oli kurssinsa fiksuin ja äärettömän älykäs, mutta ilmeisesti juri fiksuutensa vuoksi hän ei kestänytkään sodan kauheuksia, vaan lähti käpykaartiin. Oma isäni näki, kun Viinikka pakeni linjoilta ja hän oli sitä mieltä, ettei lääkäri ollut järjissään. Lähtiessään Viinikka oli vain todennut, että "nyt tämä elämä meni vituiksi" ja arvio oli oikeaan osunut.

 

Sekava Viinikka saatiin kiinni pian karkaamisen jälkeen ja toimitettiin mielisairaalahoitoon. Siellä käpykaartilainen saatiin sen verran parannettua, että hänet voitiin toimittaa pikaoikeuteen, jonka kuolemantuomio pantiin välittömästi täytäntöön juuri ennen sodan päättymistä. Pikaoikeudenkäynnin luonteesta kertoo paljon se, että kesken istunnon Viinikan lääkärikollega saapasteli stetoskoopit korvilla paikalle ja kertoi tulleensa määräyksestä tarkastamaan sen ruumiin. Tuomiota voi pitää näin jälkeenpäin ainakin oikeusmurhana ja saattaahan se lainvastainen kuolemantuomio olla murhakin.

 

Viinikan tapaus on saanut paljon julkisuutta toisin kuin monet muut sodan ajan teloitukset. Yleensä karkureina kuolemaantuomitut olivat köyhiä pieneläjiä, joista ei juuri lukua pidetty. Viinikka oli sen sijaan paremman perheen lahjakas poika.  Tapauksen julkisuusarvoa lisää sekin, että hänen vaimonsa Toto Fogelberg oli todellinen kaunotar ja Pekka Puupää-sarjakuvapiirtäjä Ola Fogelbergin tytär . Toto muuten jatkoi Pekka Puupään toimittamista ja piirtämistä isänsä kuoleman jälkeen vuosina 1953-76.

 

Toto yritti saada laittomana pitämänsä pikaoikeuden jäseniä vastuuseen laittomana pitämästään tuomiosta sodan jälkeen, mutta se juttu hautautui, koska maassa oli monia muitakin ongelmia selvittämättä. Mutta laitonhan tuomio oli. Pikaoikeushan on tarkoitettu toimimaan rintamalla vain kaoottisissa tilanteissa paniikin estämiseksi, mutta Viinikan ollessa tuomiolla rintamatilanne oli jo rauhallinen ja karkaamisestakin oli kulunut jo pari kuukautta. Lisäksi tuomittu oli hyvinkin ollut tapahtumahetkellä syyntakeeton.

 

Pikaoikeuden sijasta tapaus olisi pitänyt käsitellä kenttäoikeudessa, jossa kuolemaan tuomitseminen on huomattavasti vaikeampaa ja lisäksi tuomiosta voi valittaa sotaylioikeuteen, joka prosessi Viinikan tapauksessa olisi kestänyt niin kauan, että sodan päättyminen olisi miehen pelastanut. 


Kommentit (1)



Myrskyn jälkeen

Vaan saipa Suonenjoki ja Suonenjoen Vasama paljon mainosta eilen näkemässäni Olen suomalainen elokuvassa. Elokuvan loppukohtauskin oli kaunis. Siinä näytettiin Suonenjoen kaupungintalon edessä olevaa Kari Tapion muistomerkkiä, jonka juurelta eivät näytä kukkaset koskaan loppuvan. Elokuvassa vaiettiin  hienotunteisesti siitä, että taustalla seisova tyylikäs 70-lukuinen ja siten tasakattoinen, kaupungintalo on jo vuosia ollut suljettuna homeongelman vuoksi.

 

Elokuvassa vaiettiin myös hienotunteisesti kulttuuriskandaalista, joka liittyy Kari Tapion muistomerkkiin, johon on kaiverrettu taiteilijan itsensä sanoittaman alkoholismista vertauskuvin kertovan Myrskyn jälkeen-laulun sanat. Muistomerkissä olivat  kappaleen erään säkeistön sanat väärässä järjestyksessä ja ne jouduttiin myöhemmin uusimaan. Kari Tapio lauloi, että "myrskyn jälkeen nyt nähdä saan, auringon taas käyvän hehkumaan". Muistomerkkiin oli sen sijaan kaiverrettu: "taas auringon käyvän hehkumaan". Kulttuuriskandaalihan se oli.

 

Itse pidin elokuvassa puutteena myös sitä, ettei Suonenjoen Kärkkäälän kylää mainittu mitenkään, vaikka siellähän ne vokalistin sukujuuret ovat.  Tosin artistin isovanhemmat eivät olleet kirkonkirjoissa Jalkasia, vaan Sianjalkasia. Tämä seikka olisi pitänyt muuten tuoda ilmi elokuvan siinä kohtauksessa, jossa Danny vaati Jalkas-Karia hankkimaan itselleen kunnollisen taiteilijanimen. Kari Jalkasta pidettiin liian junttimaisena.


Kommentit (1)



Ei mikään Junttilan tuvan seinäkoriste

Kävin katsomassa Kuopion kunnallisessa elokuvateatterissa Kuvakukossa lähinnä eläkeläisille tarkoitetussa näytännössä juuri ensi-iltansa saaneen Kari Tapiosta kertovan elokuvan Olen suomalainen ja vaikka olin 25 minuuttia etuajassa, olin viimeisiä, joille istumapaikka löytyi ja sekin köytyi paksun pylvään taka, josta sitten kuikuilin valkokankaalle.

 

Tosin Kuvakukon yleisöennätys ei ollut kyseessä, sillä edellisessa näytännössä oli ollut pari kymmentä silmäparia enemmän. Tietysti Kari Tapio houkuttelee kuopiolaisia, sillä asuihan silloinen lupaava mäkihyppääjä Kari Jalkanen nuoruudessaan myös Kuopiossa Spede Pasasen äidin vuokralaisena. Jälkeenpäin hän muisteli Speden äidin olleen erinomaisen huumorintajuttoman ihmisen. Ennustan kuitenkin, että Olen suomalainen-elokuva tulee keräämään ennätysmäisen paljon katsojia koko valtakunnassa.

 

Elokuva ei ollut sitä,  mitä pelkäsin. Pelkäsin nimittäin, että filmi olisi samanlainen Junttilan tuvan seinäkoriste kuin monet muutkin edesmenneistä alkoholisoituneista iskelmätähdistä tehdyt filmit, mutta ei ole Olen suomalainen Junttilan tuvan seinäkoriste. Kyllä sitä katsoi täysin myötähäpeää tekijöitä kohtaan tuntematta. Elokuvassa ei edes mitenkään romantisoitu viinan juontia vaan pikemminkin päinvastoin.

 

Vaikuttava alkoholinvastaisuudessaan oli varsinkin se kohtaus, jossa 17-vuotias aloitteleva iskelmälaulaja törmää Tapio Rautavaaraan, jossain seurojentalon huussin takana. Rautavaara esittelee itsensä "Tapio Rautavaara, TUL ja Oulunkylän Tähti" ja tuleva Kari Tapio, että  "Kari Jalkanen, Suonenjoen Vasama ja sisärata."

 

Sitten Rautavaara opettaa Jalkasta iskelmälaulajien tavoille ja antaa tälle ryypin taskumatistaan siemaisten samalla itsekin. Paikalle säntää järjestysmies, joka ilmoittaa, että alkoholin nauttiminen huvipaikalla on kiellettyä. Siihen Rautavaara tokaisi tapansa mukaan jäyhästi, "ettei ole nautittukaan, vaan naama irvessä on pitänyt pakottaa itsensä juomaan."


Kommentit (0)



Savolaista taidekauppaa

Savon Sanomissa oli tänään näyttävä juttu, miten Valamon luostarissa oli savolaispariskunta myyskennellyt mustesuihkutulosteita aitoina ikoneina. Hieman epäselvää on ja oikeuden päätettäväksi jäänee, oliko asialla munkkipoikien siunaus. Sikäli lehti vääristelee asiaa, että väittää tulosteiden olleen arvottomia, mutta itse rohkenen väittää, että mustekasetit ovat nykyään sen verran kalliita, että tulosteilla oli huomattava arvo. Sitä paitsi mikäli alkuperäisiä ikoneita oli paranneltu kuvankäsittelyohjelmalla, on niiden arvo mielestäni alkuperäistä korkeampi.

 

Tällä kertaa taidekauppiaat käyttivät hyväkseen munkkien arvovaltaa, mutta edellisessä noin vuoden takaisessa vastaavassa taidehuijauksessa hyödynnettiin upseerien arvovaltaa. Silloin tuomiolla oli savolaismajuri, joka oli myyskennellyt erään levyseppä-hitsaajan piirustuksia aitoina Edelfeltteinä. Tämä taidekauppias vetosi liiketoiminnassaan upseerin kunniaansa ja oli luvannut ampua itsensä, mikäli piirustukset eivät ole aitoja. Niiden teosten arvoa lisäsi se, että levyseppä-hitsaaja oli ymmärtänyt ripotella piirroksilleen kahvintaroja, jotka jäljittelivät kärpäsen kakkoja ja saivat työt näyttämään Edelfeltin aikaisilta.

 

Samaisen levyseppä-hitsaajan töitä kaupitteli myös eräs raviohjastaja, joka myyskenteli näitä aitoja Edelfelttejä kilpailumatkojensa levähdystauoilla huoltoasemien pihoilla autonsa peräkontista käsin. Ilmeisesti myyjän uskottavuutta ja arvovaltaa lisäsi se, että hän oli hevosmies.


Kommentit (0)



1-5 / 4211 Seuraava sivu >>