Blogi

Rahusen punatähdet

Kun Kanada ja Neuvostoliitto kohtasivat jääkiekkomaaottelussa ensimmäisen kerran parhailla mahdollisilla joukkueilla syksyllä 1972 Montrealissa pelatussa Summit Series-ottelusarjassa, kandalaisia huvitti vastustajajoukkueen resupekkamainen olemus. Sortavalalaisiin Karjala-mailoilla haalistuneet punanutut eivät sentään pelanneet, vaan he turvautuivat suomalaisiin laadukkaisiin ja luonnonmukaisiin puumailoihin

 

On jopa kerrottu, ettei esimerkiksi mailataituri Harlamov halunnut työkaluunsa edes epäekologisia lasikuituvahvistuksia, koska ne heikensivät tuntumaa kiekkoihin. Minusta muuten tuntuu, että vanhan ajan halvat puumailat katkeilivat nykyisiä kalliita hiilikuitumailoja harvemmin.


Kanadalaisten hymy hyytyi, kun ottelusarjan ensimmäisen ottelun voitti vieraskentällä Neuvostoliitto selvästi numeroin 7-3. Kahdeksan ottelun sarjan voitti lopulta Kanada niukasti, mutta sellaistakin Suomessa puhuttiin, että voittajan ratkaisi se, että sarjan ottelut tuomitsivat NHL-tuomarit, jotka ensimmäisen ottelun jälkeen muuttivat sääntöjä kanadalaisten eduksi. Sellaistakin puhuttiin, että kanadalaiset voittivat, koska ehkä maailman parhaalta jääkiekkoilijalta Valeri Harlamovilta lyötiin nilkkaluut murskaksi.
 
Kun Kansainvälisen jääkiekkoliiton 100-vuotisjuhlien kunniaksi alan todelliset asiantuntijat valitsivat kaikkien aikojen kentällisen, mahtui siihen odotetusti kolme venäläistä, yksi kanadalainen ja yllättäen vähemmän odotetusti yksi baskitaustainen ja yksi lappalaistaustainen edustaja. Nimittäin Börje Salming on saamelainen ja Valeri Harlamovin äiti oli baski.
 
Kymmenisen vuotta sitten telkussa esitettiin ohjelma Toronto-mailatehtaan historiasta ja se on näköjään edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Mielenkiintoinen on tuo Rahusen punatähdet ja erityisen mielenkiintoista on se, että neuvostoliittolaiset kohtelivat tehtaanomistaja Rahusta kuin piispaa pappilassa. Ystävyydessä mentiin välillä ehkä liiankin pitkälle. Rikosoikeudellisessa mielessä tuntuu hieman epäilyttävältä se, että silloinen hyvä itäinen naapurimme jopa väärensi Rahuselle diplomaattipassin, jonka mukaan hän oli neuvostoliittolainen. Ohjelman voi katsoa tästä linkistä:

Tosi tarina: Rahusen punatähdet | TV | Areena | yle.fi

 


Kommentit (0)



Jääkiekkomailapolitiikkaa

Kolmisenkymmentä vuotta sitten ostin Neuvostoliiton konkurssipesästä 15 markalla ihan hyvän jääkairan, joka on käytössä vieläkin eikä edes terää ole tarvinnut teroittaa eikä edes vaihtaa varaterää, joka sisältyi hintaan. Lisäksi Neuvostoliiton konkurssipesästä ostin neljällä markalla Karjala-merkkisen jääkiekkomailan, jonka ikävä kyllä lahjoitin nuorisourheilun hyväksi.

 

Sen tiedän, että Karjala-mailoja valmistettiin Sortavalan seudulla, mutta täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, että valmistiko sama urheiluvälinekombinaatti myös Karjala-suksia. Jostain olen kuullut, että Karjala-jääkiekkomailatehdas oli aikoinaan maailman suurin jääkiekkomailojen valmistaja maailmassa ja että jossain vaiheessa se olisi käyttänyt suomalaisen Koho-tehtaan entisiä koneita.

 

Karjala-mailojen laadusta kertonee se, ettei Punakone niitä käyttänyt, vaan pelasi suomalaisilla Torontoilla ja Kohoilla. Tosin jossain urheiluhistoriakirjan kuvassa Harlamov-Petrov-Mihailov-ketju poseerasi Moskova-merkkiset mailat käsissään, mutta se kuva oli varmaankin pelkkää poliittissävyistä ropakantaa. 

 

Maamme jääkiekkoilun isä Dynamo Honkavaara muuten kertoo muistelmissaan, että kun 50-luvulla ensimmäinen venäläinen kiekkojoukkue kävi Suomessa vieraillulla, päättivät meikäläiset ennen peliä, että ottelu voitetaan sillä yksinkertaisella taktiikalla, että aloituksissa katkaistaan vastustajan mailat. Ne nimittäin näyttivät sangen huonolaatuisilta kapistuksilta.

 

Mutta sekään taktiikka ei auttanut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12 mailaa, mutta venäläisiltä ei ensimmäistäkään. Taidehistoriasta en paljoa ymmärrä, mutta lienee niin, että silloiset suomalaiset mailat edustivat siroa rokokoota, mutta neuvostoliittolaiset jykevää barokkia.

 

Honkavaara kertoi myös, että neuvostokiekkoilijat käyttivät ensimmäisinä maailmassa kypäriä. Tosin varsinaisia jääkiekkokypäriä ne eivät olleet, vaan ne oli valmistettu panssarivaunumiehistöjen käyttöön.

.


Kommentit (0)



Suksipolitiikkaa


Muutama vuosi sitten kerrassaan riemastuin, kun näin sortavalalaisessa urheiluliikkeessä kuvan esittämän pitkän rivin paikallisia lasikuitusuksia. Merkkejä näytti olevan Karjala, Sortavala ja Sorsu. Luulen, että kaikki olivat saman tehtaan valmisteita. Epäilen, että Sorsu-merkki saattaa olla lyhennys vaikkapa Sortavalan suksesta. Kuten kuvakin todistaa, niin kyllä kaikki merkit suksiksi tunnistaa ja miksi ei tunnistaisi, koska ne on tiettävästi valmistettu Karhun tehtaan vanhoilla koneilla.
 
Karjala-merkkisten hiihtimien eräs malli oli näköjään nimeltään Valaam, eli suomeksi Valamo. Valistunut arvaukseni on, että Sortavalan Valamot olisivat kysytty tuote Suomessakin, jossa sekä hiihto että luostarimystiikka ovat nosteessa. Uusi Valamon luostari voisi vallan mainiosti viskin lisäksi alkaa myydä myös Valamo-suksia. Uuden Valamon suunnalla on muuten tietääkseni ihan hyvät hiihtoladut turisteja houkuttelemassa ja Valamo-sukset voisivat olla kysyttyjä tuotteita, jos niitä vain olisi myynnissä.
 
Juuri ennen koronasulun alkua otimme rouvan kanssa Uukuniemeltä taksin ja lähdimme Sortavalaan ostamaan Valamot, mutta ikävä kyllä Valamot oli myyty loppuun ja jouduimme tyytymään Sortavalan suksitehtaan Karjala-malleihin. Mutta ihan hyvät ja kauniit kuntoiluvälineet nekin ovat varsinkin, jos huomioi sen, että ne maksoivat vain noin 20 euroa pari eli noin kymmenesosan suomalaisten suksien hinnasta.
 
Olen nyt päättänyt, että heti, kun koronasulku päättyy ja mikäli sotaa ei tule, otan Uukuniemeltä taksin ja käyn ostamassa Sortavalasta valtavat kolmimetriset metsäsukset, joihin kuulemma saa edullisesti yksinkertaiset ja kätevät autonrenkaasta leikatut mäystinsiteet. Ja sen lisäksi ostan noin metrinmittaiset leveät liukulumikenkiä muistuttavat lumessa liikkumisvälineet, jotka Suomessa maksavat, jos niitä vain jostain löytää, pari kymmentä kertaa enemmän.
 
Minulle on kerrottu, että Sortavalan suksitehdas olisi mennyt konkurssiin, mutta en usko, että suksituotanto olisi siellä lopullisesti päättynyt, koska ainakin Savossa sanotaan, että konkurssi on ihan hyvä bisnes, vaikka ei se tulipaloa voita. Kohtuuttomiin työvoimakustannuksiin Sortavalan suksitehdas ei varmaankaan kaatunut, koska lehdessä haastateltu työntekijä kertoi palkkansa olleen 450 euroa/kk.

 

Kommentit (0)



Veteraaniurheilua ja salaista tiedustelua

Viime yönä oli entisen työkaverini erään Antin kanssa veteraanien yleisurheilun SM-kisoissa. Olimme täyttämässä ilmoittautumiskaavaketta 10.000 metrin juoksuun ja huomasimme, että kaavakkeessa kerrottiin, että veteraanien 10.000 metrin Suomen ennätys on Martti Vainion 27.47,5 ja totesimme yksissä miehin, että pitää varmaankin turvautua vuorovetoon, jos tuon alittamiseen pyrimme.  Aamulla tarkastin asian ja totesin, että ilmoittautumiskaavakkeessa oli virhe, koska Vainion veteraanien Suomen ennätys onkin 28.30,8, mutta luulen, että olisimme Antin kanssa joutuneet turvautumaan vuorovetoon, että edes tuohon aikaan olisimme päässeet.

 

Ihmettelin, mistä ihmispää kehittää moisia unia ja muistin, että kun eilen kirjoitin 157-senttisestä kaukopartiomies Paavo Suorannasta, olin ajatellut, että toinen kuuluisa kaukopartiomies oli Lauri Solehmainen, joka oli melkoinen hujoppi Suorannan rinnalla, koska hän oli peräti 162-senttinen.  Lauri Solehmainen liittyy sikäli veteraaniurheiluun, että hän oli joskus sotien jälkeen ikämiehenä osallistunut 800 metrin kilpailuun ja oli kylmiltään juossut matkan 1.54:n pintaan; ei taida Pohjois-Savon piiristä löytyä tällä hetkellä yhtään miestä, joka pystyisi moiseen. Epäilen, ettei Solehmaisella ollut edes piikkareita, van että hän juoksi kumiteräsaappaat lotisten.

 

Vieremällä asunut entinen kaukopartiomies Lauri Solehmainen ei viihtynyt sodan jälkeen savolaisena pienviljelijä-metsurina, vaan hakeutui parempipalkkaisiin salaisen agentin tehtäviin. Työnantajana oli vakavarainen Nato. Sen asioissa Solehmainen vieraili ilmeisesti useammankin kerran itärajamme takana. Tosin itse hän suostui kertomaan vain yhdestä matkasta; ilmeisesti salaisella agentilla oli vaitiolovelvollisuus eläkepäivinäänkin. Esimerkiksi yleisesti tiedossa olleista kuumailmapallomatkoista Neuvostoliittoon hän ei hiisku mitään.

 

Pienviljelijä-metsurin sopeutuminen salaisen agentin hommiin ei ollut ongelmatonta. Kun Solehmainen oli Amerikassa koulutettavana CIA:n agentin tehtäviin, niin siellä hänelle oli auto tarpeen. Kuitenkin ajokortin hankkiminen tuotti ongelmia. Inssinajossa sattui valitettava onnettomuus, kun mies kolaroi poliisiauton kanssa. Tapauksesta salainen agentti kertoi seuraavasti:

 

"Minä kun jarrut löösäsin ja perruutin ni sillon se polliisiaaton nokkaan paakahti se minun aato."


Kommentit (0)



157-senttiset suurmiehet

Todella vaativin paikkoihin joutui Mannerheimin salainen agentti Viljo Tahvanainen salaisia tehtäviä suorittaessaan, mikäli on yhtään uskominen hänen muisteluitaan. Esimerkiksi kerran hän joutui pakenemaan bolsheviikkeja yleisen käymälän reiän kautta, vaikka yleisen käymälän tapaan sen pohjalla oli ihmisperäistä lietettä yli salaisen agentin saappaan varren. Ei ole ainakaan vielä joutunut Tahvanaisen kuuluisa brittiläinen virkaveli James Bond yhtä haasteelliseen paikkaan hänen majesteettinsa salaisia palveluja suorittaessaan, mutta luovutan tämän idean seuraavan Bond-filmatisoinnin tekijän vapaaseen käyttöön.

 

Se, että Tahvanainen pystyi pakenemaan bolsheviikkeja huussinreiän kautta johtui siitä, että hän oli harvinaisen pieni mies. Kantakortin mukaan pituutta oli miehelle siunaantunut vain 157 senttimetriä. Toisaalta historia ja varsinkin sotahistoria todistaa, että sentit yli 157 ovat materiaalin haaskausta. Talvisodan aikana Valkoiseksi kuolemaksi nimetty Simo Häyhä, joka vitallisten tilastojen mukaan sotilaskielellä tuhosi ja kansankielellä ampui yli 500 puna-armeijalaista, oli juuri 157-senttinen.

 

157-senttinen oli myös marskinritarin arvon saavuttanut kaukopartiomies Paavo Suoranta, joka kertoi saavuttaneen ritarinarvonsa repunkannosta. Hän olikin vahva repunkantaja, koska pystyi koostaan huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi kantamaan 60-kiloisia pakkauksia.

 

157-senttinen oli myös Heinolaan haudattu kenraali A. F. Airo, joka menestyksellä johti Suomen armeijan sotatoimia viime sodissa. Kun lähinnä merkonomitason koulutuksen saanut Mannerheim ihmetteli, että kuka tätä armeijaa oikein johtaa, niin Airo paljasti hänelle, että marsalkka johtaa armeijaa, minä johdan sotatoimia.

 

157-senttinen oli myöskin Juri Gagarin, joka oli aikoinaan ihmiskunnan suurin sankari. Neuvostoliitossa pitkään mietittiin, että kumpi ammutaan ensimmäisenä avaruuteen Juri Gagarin vai German Titov. Gagarin voitti kisan, koska Titov oli peräti 162-senttinen ja lisäksi hänellä oli saksalaisuuteen viittaava etunimi.

 

Gagrin oli kylmä hermoinen mies, joka ymmärsi käydä pissillä Baikonurin avaruuskeskuksen erään tammen juurella juri ennen reissuun lähtöään ja ainakin hyvän tarinan mukaan kaikilla venäläiskosmonauteilla on ollut tapana suorittaa sama rituaali ennen avaruusalukseen astumistaan.


Kommentit (3)



1-5 / 5060 Seuraava sivu >>