Blogi

Kulkukoira

Topi Sorsakoskesta julkaistiin tänä syksynä Antti Arvajan ja Tuomas Mustikaisen  uusi elämänkertateos Viimeiseen korttiin, mutta on miehestä kirjoitettu ansiokkaasti aiemminkin eli jo 14 vuotta sitten, jolloin Reijo Ikävalkon Sorsakoskesta kertova Kulkukoira ilmestyi. Huomasin arkistoistani, että olen esitellyt teoksen silloin seuraavasti arvovaltaisessa Itä-Häme-lehdessä:

 

TOPI OSAA KÄYTTÄYTYÄ TODELLA SOPIMATTOMASTI

 

Suomalaiset arvostavat raskasta työtä ja sen vastapainona raskaita huveja. Niinpä suositun kansan viihdyttäjän tulee olla renttu, koska suomalainen rentoutuu aidosti ainoastaan renttuillessaan. Viihdetaiteilija Pekka Tammilehto alias Topi Sorsakoski on onnistunut täyttämään yleisön odotukset kiitettävästi. Saamansa renttuilun armolahjan hän on kehittänyt lähes täydellisyyteen; ainakin mikäli miehen elämänkertateokseen on yhtään uskomista.

 

Tammilehdon musikaaliset veljekset Pekka ja Antti olivat jo kotipaikkakunnallaan Ähtärissä tunnettuja heittiöitä. Mitään pyhäkoulupoikia he eivät olleet, heitä epäiltiin kaikesta vilungista; tosin joskus aiheettakin. Häiriintyneitä nuoria ei siihen aikaan ollut, joten he olivat vain läpeensä perkeleellisiä.  Veljeksille ei aina ollut täysin selvää, mikä on omaa omaa ja mikä vierasta. Niinpä kerran Ähtärin  urheilutalolla isoveli Pekka pyysi soittajaveljeään antamaan salin pianosta A:n. Järjestysmies kuuli tämän ja raivostui: “Saatana, täältä ei mitään viedä”.

 

Tosin ihan kaikesta jumalattomuudesta veljeksiä ei voinut syyttää. He eivät esimerkiksi olleet paikalla, kun Ähtärin sakastiin murtauduttiin ja siellä olleet  ehtoollisviinit joutuivat ns. parempiin suihin. Ensimmäinen sankari sammui tilanteeseen sopivasti sankarihautausmaalle ja muut poliisit korjasivat eripuolilta kirkonkylää. Viimeinen tavoitettiin linja-autoasemalta, jossa tämä kaupitteli ohikulkijoille viinipulloa, jonka kyljessä oli iso risti.

 

Kotikasvatuksen puutteesta Tammilehdon poikia ei voi syyttää, vaikka jo  isä Tammilehto oli viihdetaiteilija. Pohjanmaan tangokuningas Yrjö Tammilehto oli viimeisen päälle herrasmies. Hän pukeutui aina moitteettomasti, teki työnsä ammattitaidolla, kannatti Kansallista kokoomusta ja edellytti pojiltaan sivistynyttä käytöstä. Täydellisyyden tavoittelussaan hän meni jopa niin pitkälle, että muutti etunimensä Yrjön Tapaniksi, jonka katsoi herättävän enemmän luottamusta maamme tanssilavoilla. Toisaalta asiaan vihkiytymättömän mielestä Yrjö olisi mitä sopivin suomalaisen tangolaulajan nimi.

 

PIENTÄ SUOLAISTA


Järjestäytyneeseen yhteiskuntaa ei tuleva muusikko Tammilehto integroitunut. Koulumenestys oli vaatimaton, ei tosin yhtä kehno kuin Antti-veljellä, jolla kerran olivat kaikki muut numerot nelosia lukuun ottamatta englannin kieltä, josta oli täysi kymppi. Käsistään Pekka oli sen sijaan kätevä ja myöhemminkin hän on mielellään näprännyt kaikenlaista.

 

Esimerkiksi kerran hän äityi eräässä ravintolassa painimaan rumpalinsa kanssa ja urheilijanuorukaisten alle jäi lasi, joka silpoi pahasti rumpalin takapuolen. Lääkäri harsi vammautuneen ruumiinosan kasaan. Kun tikit oli myöhemmin poistettava, päätti Topi, ettei siihen enää lääkäriä tarvita ja orkesteri poisti ompeleet porukalla vokalistin johtaessa operaatiota. Vaikka elimestä ei tullut enää alkuperäisen veroista, tuli siitä kuitenkin ihan hyvä työperse, suorastaan soiva peli, joka muusikko piireissä on arvostettava ominaisuus.

 

Armeijassakin Pekka joutui vaikeuksiin. Siellä hän jopa laihtui entisestäänkin, koska vääpeli ei suostunut kuorimaan hänen perunoitaan. Jälkeenpäin mies paranteli sotilaspassinsa merkintöjä monella tapaa ja kohtaan “erityistuntomerkit” ilmestyi lisäys “terskan päässä tuppo punertavia karvoja”. Kyseisen erityistuntomerkin olemassaolon olisivat voineet varmistaa ainakin hienostuneet rouvat Lenita Airisto ja Helena Lindgren.  He nimittäin kävelivät kerran Topi Sorsakoskea vastaan Helsingin kadulla. Topi ei hämmentävästä tilanteestä hätkähtänyt, vaan kysyi ystävällisesti sepalustaan aukoen, että haluaisivatko neidit mahdollisesti pientä suolaista. Sitä tarina ei kerro, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö näin huomioidut  naiset päästäneet oikein selkäkeikkanaurun.

 

80-luvun puolivälissä rock-muusikko Pekka Tammilehto omaksui tangolaulaja Topi Sorsakosken identiteetin. Vaikka isä oli antanutkin ulospäin nuhteettoman ammattimiehen kuvan, väitetään, että Topi Sorsakoski omaksui persoonaansa vaikutteita isältään. Kuten hyvin tiedetään alun perin Topi Sorsakoski oli Pohjanmaan tanssilavoja kiertelevä haitaristi, jonka tapoihin kuului kunnon haitaristin tavoin juoda järjestysmiesten viinat ja astua heidän vaimot.  

 

MANUN MATKASSA

 

Presidentti Mauno Koivisto pyysi suosionsa huipulla ollutta Topia mukaansa vaalikiertueelleen vastaamaan tilaisuuksien viihdepuolesta. Hyvin artisti siinä onnistuikin. Tosin vapaapäivänä sattui ikävä välikohtaus. Topi oli ystävänsä Tuomari Nurmion kanssa viettämässä iltaa sosiaalidemokraattien suosimassa Paasiravintolassa. Kaverukset pitivät sikäläisen tiskijukan punaista solmiota mauttomana ja kävivät poistamassa kyseisen epäkohdan. Tämän jälkeen ravintolan vahtimestarit puuttuivat tapahtumien kulkuun. Hintelä Nurmio alistui kohtaloonsa, mutta Topi kävi taisteluun suoranaisella pohjalaisella vimmalla. Puhelinkopin kokoiset portsarit vetivät Sorsakosken jaloista rappuja alas kadulle. Topi jäi mielenosoituksellisesti retkottamaan kadulle selälleen ja Tuomari Nurmio alkoi teatraalisesti raakkua: “Saatana, demarit hakkasi Topin”.

 

Sikälikin Sorsakoski on ollut esimerkillinen viihdetaiteilija, että vaikka hänellä on pitkään ollut ruhtinaalliset tulot, niin menot ovat olleet suuriruhtinaalliset. Rehellisen veronmaksajan tavoin miehellä on ollut vaikeuksiin verottajan kanssa. Kerran rahatilanne oli niin retuperällä, ettei innokkaalla taksiautoilun harrastajalla ollutkaan millä maksaa kyytiään. Mutta eipä hätää. Maankuulu vokalisti laski housunsa ja pyllisti taksisuharille tiedustellen, kelpaisiko Ruotsin raha.

 

Vaikka Topi käyttäytyy törkeästi, on hän kuitenkin pidetty henkilö muusikkopiireissä, sillä hän ei juurikaan eroa toisista alan ammattilaisista. Topin sydänystävä on Reijo Taipale, toinen komeaääninen tangontaitaja. Miehiä yhdistävät samat harrastukset. Kaveriaan Sorsakoski luonnehtii määritteillä “ankara vitun mies ja lämmin jaloviinan ystävä” . Sattuvasti sanottu. Aika velikultia.

Reijo Ikävalko: Topi Sorsakoski: kulkukoira
Gummerus 2002, 297 s.
 


Kommentit (0)



Suurhiihtäjien sukua

Eilen mainitusta Topi Sorsakosken elämänkerrasta vielä sen verran, että se paljastaa iskelmätähdellä olleen ähtäriläisiä serkkuja sukunimeltään Collin. Ja kaikki jotka urheilusta jotain tietävät, tietävät, että ähtäriläinen Anton Collin oli suomalainen suurhiihtäjä, joka ensimmäisenä ei-norjalaisena voitti Holmenkollenin hiihtomatkan. Tämä ihme tapahtui vuonna 1922.

 

Anton Collin on sikälikin merkittävä urheilija, että hän on edustanut Suomea sekä kesä- että talviolympialaisissa. Tämä tapahtui vuonna vieläpä samana vuonna. Vuoden 1924 Chamonixin olympialaisissa Collin keskeytti 50 kilometrillä ja 18 kilometrin hiihdossa hän sijoittui sijalle 16. Saman vuoden kesänä Pariisissa hän osallistui 188 kilometrin maantieajoon, mutta joutui keskeyttämään puolimatkassa reisilihaksen revähdykseen.  

 

Eli suurhiihtäjä sukua oli Sorsakosken Topi mitä suurimmalla todennäköisyydellä ja kyllähän miehen salskea olemuskin tukee tätä uskomusta. Miehen partakin muistutti hyvin pitkälle Juha Miedon vastaavaa siihen aikaan, kun Pitkä-Jussi oli parhaassa iskussa.

 

Tässä yhteydessä pitää vielä mainita, että myös Topi Sorsakosken kova kilpailija Kari Tapio on Suonenjoen Jalkasten kuulua hiihtäjäsukua. Kalle Jalkasen tekohampaiden putoaminen lumihankeen ja jälleen löytymisen ihme Carmisin olympialaisten viestinhiihdon huikean viestinhiihdon kultamitalitaiston yhteydessä ovat osa Suomen kilpahiihdon sankaritarustoa.

 

Muuten Kallen sukulaismiehelle Kari Tapiolle, joka lienee perinyt Jalkasten suvun huonot hampaat, kävi jollain keikkamatkalla samalla tavalla, eli hammasproteesi hävisi, ja miehen maine Shuomen naishten sheksi shympoolina oli vaarasha, mutta onneksi tekarit löytyivät viime tipassa. 


Kommentit (0)



Jeltsin ja Sorsakoski

Eilen televisiossa kerrottiin Moskovan dramaattisista tapahtumista elokuussa 1991. Silloinhan oli lähellä, että maailman toinen johtava ydinasevaltio olisi ajautunut sisällissotaan. Maailman pelasti silloin uskoakseni se, että vallasta taistelevan klikin sen hetken selvin mies, eli Boris Jeltsin, kukisti valtataistelussa itsensä perskänniin juoneen vallankaappauskoplan.

 

Moni muukin kapina on historiassa tyssännyt juopotteluun. Punakaartin tai Lapuan liikkeen napamiehetkään eivät olleet mitään vesipoikia. Mäntsälän kapinassa viinaa virtasi selvästi verta enemmän. Edellä kerrotun väkijuomien käyttöön liittyvän myönteisen puolen raittiushenkilöt helposti unohtavat.

 

Onneksi Jeltsin kykeni noina kuumina elokuun päivinä ja öinä pysymään porukan selvimpänä miehenä, ja niinpä minäkin olen tätä vielä naputtelemassa. Myöhemmin Jeltsin lipsui raittiusasiassa ja jäi ihmiskunnan muistiin ennen kaikkea alkoholistipresidenttinä, joka kuitenkin pystyi suhteellisen rauhanomaisesti vähäksi aikaa lopettamaan supervalta Neuvostoliiton, joka on kuitenkin nykyisen täysraittiin presidentin johdolla pikkuhiljaa palaamassa takaisin eikä luultavasti häviä koskaan, kuten mm. Paavo Väyrynen väitöskirjassaan aivan oikein ennakoi.

 

Lopuksi vielä lisää raittiusaatetta. Luin tuossa vastailmestyneen Topi Sorsakosken elämänkerran, josta käy ilmi, miten vähäinen on tragedian ja komedian ero. Kirjassa todetaan nimittäin lyhyesti, että kun The Agents-yhtiö vaihtoi laulusolisti Rauli Badding Somerjoen Topi Sorsakoskeen, oli se askel kohti raittiutta.


Kommentit (0)



Mututieto

Hiidenportin pikkulammissa asustaa mutuja. Pieniä 5-7 cm pitkiä isosilmäisiä ruskeakylkisiä kaloja, jotka näyttävät viihtyvän myös akvaariossa, koska paikallisen ruokapaikan akvaariossa niitä uiskenteli iso parvi. Mutujen pyydystäminen ei vaadi erityistä taitoa, koska niitä on saalistettu lippalakeillakin, kun ne on ensin houkuteltu paikalle leivänmuruilla. Minultakin, maailman huonoimmalta, mutta innokkaimmalta kalamieheltä mutujen pyytäminen saattaisi onnistua.

 

Viron terveyskylpylöissä mutuja käytetään apuna hoitotyössä. Potilas asettaa alaraajansa altaaseen ja mudut saapuvat nyppimään pois kuolleen solukon ja kosmeettista haittaa aiheuttavat karvat. Parranajon apuvälineinä mutuja ei tiettävästi käytetä.

 

Olen pitkän ikäni miettinyt, mitä kaloja olivat lapsuudessani Iisvedessä vaikuttaneet kivikaloiksi kutsutut pikkueväkkäät, jotka eivät onneksi olleet oikeita kivi- eli velhokaloja, sillä Wikipedian mukaan Etelän merissä asuva kivikala on maailman myrkyllisin kala, jonka piikkiin astunut kuolee yleensä hirvittävän kivuliaan kuoleman.

 

Kivinilkka tai kivennuoliainen saattaisivat myös olla kansankielessä kivikaloja, mutta en usko, että ovat.  Luulenpa, että Iisveden kivikalat olivat mutuja, joiden kerrotaan asuvan pohjoisen kylmissä ja happirikkaissa vesissä ja sellainenhan se Iisvesikin on, vaikka sijaitsee keskisessä Suomessa.

 

 


Kommentit (0)



Hiidenportti

Vaikuttava on Hiidenportin kansallispuiston rotkolaakso Sotkamossa, jossa pääsin vierailemaan Kuopion luonnonystävien mukana. Olin paikalla nuorison edustajana. Noin viidenkilometrin kivikkoinen ja juurakkoinen vaellus oli yllättävän vaativa minulle, vanhalle urheilumiehelle. Sen sijaan ryhmämme enemmistö, eli ketterät mummot etenivät maastossa vaivattoman oloisesti.

 

Epäilen, etten näiden ketterien mummojen iässä ole yhtä maastokelpoinen, mutta yritykseni tulee olemaan siitä huolimatta kova. Nimittäin jos joskus pääsen eläkkeelle, josta en ole ollenkaan varmaa, mikäli nykyhallitus saa jatkaa, vaan pelkään, että minut myydään Kuopion torilla ruotuvaarina vähiten huutavalle ja pelkään lisäksi, että minun pitäisi alkaa jo nyt hyvissä ajoin veistämään kaukaloa ja puulusikkaa, joiden avulla nauttisin päivittäisen vaatimattoman suurukseni jonkun vieraan nurkissa, aion sen lisäksi, että olen jo aiemmin päättänyt eläkepäivillä kiertää tutustumassa maamme kaikkiin hiihtäjä- ja juoksijapatsaisiin, niin päätin eilen, että tulen tutustumaan myös maamme kaikkiin 40 kansallispuistoon.

 

Tutustuisin eläkepäivieni ratoksi mielelläni myös maamme luonnonpuistoihin, joita on 19, mutta niihin tutustuminen on luvanvaraista.  Valtio voisi paikata julkisen sektorin rahoituskriisiä myymällä kovalla rahalla kulkulupia luonnonpuistoihin. Itsekin olisi sellaisesta luvasta valmis maksamaan.


Kommentit (2)



1-5 / 3150 Seuraava sivu >>