Blogi

Noita Antti Lieroinen, melkein Suonenjoen poika

Vaikka ei Sisä-Savossa eikä edes Suonenjoen Kyöpelinvuorella polteltu noitia, koska seutu oli aivan liian takapajuista moiseen, niin yksi noitarovio liippaa läheltä Suonenjokea. Nimittäin suonenjokelaisilla on perinteisesti läheiset ja luottamukselliset suhteet naapurikaupunkiinsa Pieksämäkeen, (jotka suhteet olivat muinoin niin läheiset, että pieksämäkeläiset kävivät ennen, jolloin nuoret harrastivat muutakin kuin vain netissä surffailua, tappelemassa Suonenjoella, jopa siinä määrin, että TV:n A-studiokin oli kerran mukana tällaisella vierailulla) ja Pieksämäeltä, eli siis melkein Suonenjoelta, oli kotoisin maamme kuuluisin noita, joka myös jäi maamme historian viimeiseksi polttoroviolle päätyneeksi noidaksi .

 

Wikipedia kertoo maamme kuuluisimmasta noidasta mm. seuraavaa:

Antti Lieroinen tai Liera (k. 1643, Ruovesi) oli suomalainen Virtain Jäähdyspohjassa elänyt noita, joka tuomittiin oikeudessa noituudesta kuolemaan ja poltettiin roviolla.

 

Lieroinen oli kotoisin Savosta Pieksämäen pitäjän Leppienjärven kylästä, ja myös hänen isänsä tunnettiin noitana. Lieroisen aikaisemmat elämänvaiheet eivät ole tiedossa, mutta 1634 hän eli itsellisenä Keuruun Pihlasten kylässä. Seuraavana vuonna Lieroinen muutti Virtain Knuuttilaan (nyk. Jäähdyspohja) vaimonsa Kirsi Vihoittaren, kahden tyttärensä ja isänsä kanssa.

 

Lieroinen tunnettiin siitä, että hän kykeni selvittämään varkauksia ja hankkimaan myös varastetun tavaran takaisin. Oman kertomansa mukaan häntä avusti henki, joka kertoi hänelle unessa tavaran kätköpaikat ja saattoi haluttaessa vahingoittaa myös varasta. Lieroisen kerrottiin myös näkevän unessa etukäteen, kuka oli hänen luokseen tulossa ja mikä hänen asiansa oli. Hänen luokseen saapui avunhakijoita pitkienkin matkojen takaa, ja jos varkauden uhri sitä vaati, Lieroinen saattoi myös aiheuttaa varkaalle jopa hengenmenetyksen. Lieroinen totesi kuitenkin aina, että vastuu tästä siirtyi asiakkaalle: Sinun sielusi päälle minä teen ja en omani. Tämä varkaan merkitsemiseksi kutsuttu toimi saattoi Lieroisen lopulta oikeuden eteen, sillä häntä alettiin epäillä useista kuolemantapauksista.

 

Syksyllä 1643 Turun hovioikeuden presidentin Jöns Kurjen lähettämä hovioikeuden viskaali Anders Israelsson valvoi Lieroisen kuulusteluja Ruoveden käräjillä. Lieroista syytettiin Vesilahden Iloisten kylästä kotoisin olleen Heikki Matinpojan kuolemasta. Tämän isä Matti Eskonpoika oli tullut Lieroisen luo Jäähdyspohjaan etsimään apua kokemiinsa varkauksiin sekä huonoon hevosonneensa yhdessä toisen vesilahtelaisen miehen Martti Villenpojan kanssa. Miehet olivat juopotelleet Lieroisen kanssa, ja he pyysivät Lieroista selvittämään useita heille sattuneita varkauksia. Lieroinen suostuikin maksua vastaan merkitsemään Eskonpojalta kuoreita vieneen varkaan ja kertomaan, mistä varastetut tavarat löytyisivät. Kun Matti Eskonpoika palasi kotiinsa, oli sillä välin hänen poikansa Heikki Matinpoika tapettu. Tämä oli myynyt kuoreet isänsä tietämättä.

 

Lieroisen väitettiin myös aiheuttaneen ruoveteläisen sotamies Yrjö Braskin kuoleman neljä vuotta aiemmin. Brask oli uhannut keriä Lieroisen tukan, jolloin tämä uhkasi, että Brask ei eläisi kauan, ja että hän ei saisi hyvää loppua. Brask kuolikin pian tämän jälkeen käveltyään metsässä vahingossa omaan karhuansaansa. Vesilahden kappalainen Krister Jacobi Wesilaxius puolestaan todisti, että hänen veljensä siltavouti Yrjö Jaakonpoika oli pyytänyt Lieroista selvittämään, kuka oli varastanut häneltä hopeasoljen (toisen lähteen mukaan kysessä oli hopeinen tarjotin). Viljakappaa vastaan Lieroinen ilmoitti merkinneensä varkaan puhkaisemalla tämän silmän. Kun Yrjö Jaakonpoika palasi kotiin, toisen silmänsä menettänyt kappalaisen piika oli palauttanut hänelle soljen. Lieroista syytettiin myös Ruovedellä sattuneesta Pekkasen talon tulipalosta. Talossa oli aiemmin tapahtunut hernevarkaus, ja Lieroinen oli luvannut merkitä varkaan. Varas olikin kuulunut talonväkeen, ja Lieroisen uskottiin aiheuttaneen näin tulipalon.

 

Noituussyytteiden lisäksi Lieroisen epäiltiin tehneen aviorikoksen Pirkkalan Ylöjärven kylästä kotoisin olleen Valpuri-nimisen naimisissa olleen naisen kanssa. Lieroinen ei myöskään ollut käynyt Ruovedellä kirkossa kymmeneen vuoteen ja ripilläkin viimeksi 22 vuotta aikaisemmin. Lieroinen itse kiisti kaikki syytteet häntä vastaan.

 

Lieroinen tuomittiin Ruoveden käräjillä mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla kolmesta eri rikoksesta: taposta, huoruudesta ja noituudesta. Seuraavaksi hänet vietiin Hämeenkyrön käräjille, joilla häntä syytettiin kolmesta Hämeenkyrössä tapahtuneesta kuolemantapauksesta. Myös täällä Lieroinen tuomittiin mestattavaksi ja poltettavaksi taposta ja noituudesta. Lieroinen kuljetettiin Hämeenkyröstä Turun linnaan, ja lopulta hänen tapaustaan käsiteltiin Turun hovioikeudessa, joka tuomitsi Lieroisen kuolemaan noituudella surmaamisesta, huoruudesta ja murhapoltosta. Hovioikeus oli erityisen kiinnostunut Lieroisen apunaan käyttämästä hengestä eikä uskonut Lieroisen vakuutusta siitä, että henki oli peräisin Jumalasta. Lieroisen tuomion täytäntöönpanosta ei ole säilynyt asiakirjatietoja, mutta kansanperinteen mukaan hänet kuljetettiin Ruovedelle ja poltettiin roviolla neljännespeninkulman päässä Ruoveden kirkolta sijainneessa Lieransaaressa. Lieroiselta apua hakenut Matti Eskonpoika tuomittiin Vesilahden käräjillä vuonna 1643 kuolemaan, ja siltavouti Yrjö Jaakonpoika tuomittiin 1645 sakkorangaistukseen. 

 

Ruovedellä asunut kirjailija Heikki Asunta kirjoitti Antti Lieroisesta runon Lieran savu. Ruovedellä on 1960-luvulta lähtien järjestetty Noitakäräjät-kesätapahtuma, jonka yhteydessä on esitetty Oiva Hernesniemen Lieroisesta kirjoittamaa näytelmää. Tämä näytelmä on ollut myös Jukka Linkolan kansanoopperan Lieran poika (1993) libreton pohjana. 

 


Kommentit (0)



Kyöpeli

Olen seurannut TV1:n Ahvenanmaan noitaoikeudenkäynneistä kertovaa Tulen morsian-sarjaa mielenkiinnolla, koska onhan se mielenkiintoinen asia, että sivistyneessä Euroopassa poltettiin muutama sukupolvi sitten kymmeniä tuhansia ihmisiä roviolla noidiksi epäiltynä. Viimeinen Euroopan noita poltettiin julkisesti jo silloin hyvinvointivaltiona pidetyssä Sveitsissä vuonna 1782, eli aikana,jolloin takapajuisessa Suomessakin elettiin ns. valistuksen aikaa.

 

Suomessa on ollut 453 noitaoikeudenkäyntiä, joista noin puolet on päättynyt vapauttavaan tuomioon. Kuolemantuomio annettiin vain sellaisesta noituudesta, jossa katsottiin noituuden aiheuttaneen jonkun kuoleman. Suomessa noituudesta tuomituista noin 70 % oli miehiä. Suomessa noituudesta tuomittiin kuolemaan vain runsaat sata ihmistä ja heistäkin poltettiin vain osa, eli maamme oli hyvin kehittymätön verrattuna Euroopan sivistyskansoihin.

 

Suomessa noitakokot loimusivat varsinkin maan kehittyneimmissä osissa eli Ahvenanmaalla ja länsirannikolla. Meillä Sen sijaan köyhässä ja takapajuisessa Savossa ei tuollakaan alalla pysytty alkuunkaan sivistyneen maailman kehityksen mukana. Tiedossani ei ole, että täällä Sisä-Savossa olisi ketään ymmärretty polttaa, vaikka käsittääkseni Suonenjoen Kyöpelinvuori tai Kyöpelinmäki, jota nimeä siitä myös käytettiin, olisi juuri sopiva paikka noituuden harjoittamiseen.  Suonenjoen Kyöpelinvuori voisi olla nykyaikana sopiva paikka myös jollekulle matkailuyrittäjälle, joka voisi kohdistaa palvelunsa hyvämaineisille naimattomille naisille.

 

Nimittäin Wikipedian mukaan Kyöpelinvuori tarkoittaa seuraavaa:

Kyöpelinvuori on ollut suomalaisessa kansanperinteessä paikka, jonne kunniallisesti eläneet ”vanhatpiiat” pääsevät. Vuori on voitu tulkita lasiseksi, jolloin neitsyytensä menettäneet eivät ole kyenneet kipuamaan sen liukasta rinnettä. Vastaavia tarinoita hurskaille neitsyeille tarkoitetuista paratiisivuorista on tunnettu myös katolisessa Keski-Euroopassa sekä Venäjällä.[1]

Sittemmin Kyöpelinvuori on yhdistetty noitasapattiuskomuksiin, mutta 1600-luvun noitavainojen aikaisissa asiakirjoissa nimeä ei vielä mainita. Ruotsin noitakertomuksissa sapattipaikkana oli Blåkulla, josta puhuttiin joskus Suomessakin, mutta useammin vain yleisesti vuoresta tai jostakin muusta myyttisestä paikasta.

Kommentit (3)



Punkaharju Artup

Korona on hiljentänyt maamme yleensä niin vireän kesätapahtumarintaman, mutta jotain sentään tapahtuu. Sosialistisesta mediasta minulle viestitettiin, että Punkaharjulla, joka on lähes Uukuniemen naapuripitäjä, on parasta aikaa menossa kaksiviikkoinen Punkaharju Artup-tapahtuma. Vallan harmittaa, että sain tiedon asiasta vasta nyt, koska tuonne olisi voinut ihan hyvin poiketakin, koska ohjelmatarjonta on perin mielenkiintoista.

 

Mutta ei mitään hätää, koska tapahtumaa voi seurata myös netissä ja niinpä teenkin ja tehkää te samoin. Katson ensiksi, kun Sam Inkinen ja Arvo Tuominen puhuvat maailman metropoli Pietarista ja sen jälkeen samojen arvostettujen asiantuntijoiden keskustelun Putinista, joka on tavallaan Karjalan urhoja. Hän täyttää mielestäni aika hyvin kunnon tyrannin tunnusmerkistön ja on sen vuoksi tällä hetkellä maailman mahtavin hallitsija. Hän on jopa onnistunut nostamaan apupoikansa vallan USA:n presidentiksi asti.

 

Tuomisen ja Inkisen keskustelut löytyvät alla olevista linkeistä:

https://www.facebook.com/

punkaharjuartup/videos/276450363428059


Kommentit (0)



Arvo Tuominen ja Rasputinin etuveitikka

Suinkaan harva ei ollut se kerta, jolloin jouduin päästämään selkäkeikkanaurun, kun luin tuossa Arvo Tuomisen uusimman, eli PIETARI Arvo Tuomisen matkassa. Tuominen kertoo kirjassaan hauskoja tai ainakin mielenkiintoisia tarinoita Pietarista ja sen lähiseuduista ja niitähän riittää, vaikka kaupungista on jo monta teosta aiemminkin tuotettu. Yhtenä aikaisemmista Pietarista kirjoittaneista voidaan esimerkiksi mainita Feodor Dostojevski, jota moni pitää maailmankaikkeuden historian parhaana kirjailijana.

 

Monta kertaa hedelmällinen epätotuus on voittaa hedelmättömän totuuden ja niinpä joskus suhteudun epäillen Arvo Tuomisen juttuihin. Muistanpa esimerkiksi, miten hän jossain Karjalan kannasta käsittelevässä kirjassaan kertoi, että sukuni syntysijoilla, eli Koivistolla, oli paljon avaruusraketteihin liittyvää teollisuutta, koska seudulla kasvaa paljon korvasieniä ja korvasienten myrkkyä mukamas käytetään rakettien polttoaineena. 

 

Olen selvittänyt asiaa. Tosiaankin se on totta, että korvasienien myrkkyä käytetään rakettien polttoaineena, mutta ei sitä korvasienistä saada, vaan tuotetaan nykyään synteettisesti. Mutta hyvä juttu tuokin on.

 

Uusimmassa Tuomisen kirjassa todistetaan vallan kuvan kanssa, miten kolmeen kertaan murhatun Rasputinin irti leikattu ns. etuveitikka olisi nähtävillä Pietarin erotiikkamuseossa, jossa en ole vielä käynytkään. Tutkin kuvaa tarkkaan ja rohkenen väittää, ettei se esitä Rasputinin etuveitikkaa, vaan on joko norsun tai paremminkin ehkä Siperiasta ikiroudasta esiin kaivetun mammutin etuveitikka.

 

Sekin virhe Tuomisen kirjassa on, että etuveitikka olisi leikattu irti ennen sen haltijan hautaamista. Simon Sebag Montefioren kirjassa Romanovit 1613–1918 ainakin kerrotaan, että sen jälkeen, kun juonitteleva hoviväki vihdoinkin onnistui suurella vaivalla ja pahan ryssimisen jälkeen saamaan tämän irstaan munkin hengiltä ja vielä hautaamaankin hänet Tsarskoje Selon puistoon, niin miehen tarina ei vielä päätykään tähän.

 

Nimittäin vallankumouksen levottomuuksien aikaan kapinoivat sotilaat kaivoivat Rasputinin ruumiin ylös ja sen jälkeen, kun olivat aikansa tutkineet kalmoa ja mittailleet vainajan sukuelimen kokoa tiilen avulla, kyseinen ruumiinosa leikattiin irti. Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Rasputinin henkilökohtaiselle aseelle, jonka avulla hän pystyi romahduttamaan koko Venäjän suurvallan, tapahtui sen jälkeen.

 

Wikipedian, kuten myös Tuomisen mukaan, mukaan Rasputinin siitintä säilytetään Pietarin erotiikkamuseossa. Toisen tiedon mukaan Rasputin etuveitikka olisi ollut myynnissä eräässä lontoolaisessa antiikkiliikkeessä, mutta sellaisenkin tiedon olen lukenut, että tarkemmissa tutkimuksissa kyseinen antiikkikalu olisi paljastunut säilötyksi merimakkaraksi. Merimakkarahan on alkeellinen selkärangaton eläin, joka parhaimmillaan kasvaa viisimetriseksi. Tiettävästi Rasputinin "merimakkara" oli vain 13-tuumainen eli reilut 30-senttinen.

 


Kommentit (0)



Kuka tappoi Davey Mooren?

Viime vuonna nyrkkeilijöiden ammattisairauksiin, eli dementiaan ja alzheimeriin kuollut, Olli Mäki on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen ja suosittu. Tänään nähdään viikon sisällä jo toisen kerran hänestä kertova elokuva Hymyilevä mies, joka on erinomaisen hyvä filmi. Se valittiin elokuvakriitikoiden äänestyksessä maamme 2010-luvun parhaaksi elokuvaksi ja se niitti mainetta myös maailmalla, eli se palkittiin vallan Cannesissa asti.

 

Sikälikin Mäki on ajankohtainen, että häntä muisteltiin juuri radion mainiossa edesmenneistä urheilijoista kertovassa Kiveen hakatut sarjassa. Ohjelmassa häntä luonnehditaan erinomaisen kiltiksi ja kunnolliseksi lempeästi hymyileväksi mieheksi. Aika yllättävä tieto on se, että tämä työläisnyrkkeilijä, jota manageri Elis Ask kutsui komunistiksi, oli urheilu-uransa jälkeen monena vuotena Kirkkonummen suurin veronmaksaja, jonka vaarallisiin töihin erikoistunut yritys, joka maalasi esimerkiksi Lahden 200 metrin korkeuteen kohoavat radiomastot, työllisti yli 60 henkeä.

 

Vaikka Mäki oli lempeä mies, joka ei tappanut kärpästäkään, niin rajansa hänelläkin oli. Mikäli hänen firmassaan joku mies tuoksahti vähänkin viinalle, niin hän sai kävellä samantien ulos kassan kautta ilman mitään nykyaikana suosittuja puheeksiottokeskusteluja, joita nykyään alkoholiongelmista kärsiviä työntekijöitä yritetään auttaa, joka oikein onkin.

 

Kiveenhakatut-ohjelmassa kerrotaan, että Mäen yritystoiminta päättyi verosotkuihin. Asia, josta julkisuudessa ei ole puhuttu, niin muistelen nähneeni lehdessä pienen huomaamattoman jutun, jossa kerrottiin, ettei verosotkuissa vältytty rikosoikeudellisiltakaan seuraamuksilta. Jostain syystä iltapäivälehdetkään eivät revitelleet silloin asialla, kuten niiden tapana on.

 

Olli Mäki otteli kerran jopa maailmanmestaruudesta, mutta liikaa laihduttanut mies tyrmättiin pahasti jo toisessa erässä. Siitä huolimatta mies piti tuota päivää elämänsä onnellisimmalta, koska hän sinä päivänä osti sormuksen tulevalle vaimolleen, joka liitto kesti loppuun asti. Hymyilevä mies-elokuvan lopussa on liikuttava kohtaus, jossa Mäen pariskuntaa esittävät näyttelijät sivuuttavat kadulla onnellisen näköisen kypsään ikään ehtineen hyvin onnelliselta näyttävän pariskunnan, jonka nähtyään nuoripari pohtii, että tuleekohan meistäkin joskus tuollaisia. Vastaantulijat olivat oikea Olli Mäki ja hänen oikea vaimonsa.

 

Olli Mäen ja Davey Mooren MM-ottelu kohosi myöhemmin maailman kulttuurihistoriaan, koska Bob Dylan levytti pian sen jälkeen kappalleen nimeltään Kuka tappoi Davey Moore. Olli Mäki se tappaja ei ollut, vaan Moore menehtyi puoli vuotta Helsingin vierailunsa jälkeen seuraavassa MM-ottelussaan saamaansa aivovammaan.  Dylanin esityksen ja Mooren viimeisen ottelun lopun voi katsoa ja kuunnella tästä linkistä:

 

https://www.youtube.com/watch?v=IssR_J0QWr4

 

Olli Mäestä kertovan Kiveen hakatut-sarjan ohjelman voi kuunnella tästä:

 

https://areena.yle.fi/audio/1-50511457

 

Hymyilevän miehen voi katsoa tästä:

 

https://areena.yle.fi/1-2895541

 

 



Kommentit (0)



1-5 / 4506 Seuraava sivu >>