Blogi

Vanhaa kulttuurisukua

Olen jo ennenkin korostanut sitä, että vastoin yleistä käsitystä lukeudun vanhaan kulttuurisukuun. Jo aiemmin olen korostanut, että äitini täti Elina Könönen oli aika kauan sitten Helsingissä Rolf Nevanlinnan piikana. Kuten kaikki tietävät, Rolf Nevanlinna on maamme kulttuuri- ja sivistyselämän suurimpia nimiä, jota osoittaa se, että hän oli vastuuhenkilönä, kun maastamme värvättiin SS-miehiä tunnetun saksalaisen sivistys- ja kulttuurihenkilön Adolf Hitlerin palvelukseen. Aatuhan oli ihan hyvä maisemamaalari.

 

Eilen Puoli seitsemän ohjelmasta huomasin, että suvustani löytyy muitakin kulttuuripersoonia. Ohjelman vieraana oli Marjukka Tepponen, josta en ole koskaan mitään tiennyt ja paljastui, että hän on ruuna Vonkauksen, joka oli aikoinaan maailman nopein työhevonen,  omistaneen ravimiehen Evert Ryytterin lapsenlapsi. Vaari Eevertti oli Syvärillä samassa ryhmässä isäni kanssa ja lisäksi hän oli isäni pikkuserkku, eli lähisukua on Marjukka Tepponen minuunkin, sillä laskujeni mukaan hän on 3,5.-serkkuni.

 

Marjukka Tepponen on kuuluisa oopperalaulaja ja äänialaltaan sopraano, joka on ymmärrettävää, koska Ryyterin Eevertin hevostalli sijaitsi lähellä Töyrsuarta, eli suomeksi Teerisaarta, joten on urheilukielellä selviö, ettei Marjukka ole metsosopraano. Tepponen on kuuluisa tähti Euroopan rahaoopperalavoilla ja kuuluisuutta lisäsi se, että hänen amerikkalainen poikaystävänsä kosi häntä oopperanlavalla kesken heidän laulamansa dueton, johon ei tavallinen jätkäpoika pysty.

 

Tepponen kertoi ohjelmassa, että Karttulan Musiikin Ystävät järjestävät ensi kesänä konsertin jossain Koskenkylän suunnalla Karttulassa ja metsän läpi sinne ei ole Kärkkäälästä  pitkä matka, joten koska ymmärtääkseni oopperalaulajat laulavat aika isolla äänellä, saattaa konsertti kuulua meille asti. Jos ei kuulu, saatanpa hyvinkin lähteä paikan päälle asiasta nauttimaan, koska olen vanhan kulttuuri- ja sivistyssuvun edustaja. Iloinen yllätys olisi, jos tapahtumassa Marjukka Tepponen laulaisi duettoa Jaakko Tepon kanssa, joka myös saattaa nimestä päätellen olla hänelle ainakin 3,5.-serkku.


Kommentit (2)



Liukulumikengät

Uusi villitys tai jopa muotioikku on saapunut maahamme ja trendikäs kansa on alkanut harrastamaan liukulumikenkäilyä. Näin kertoi jopa valtakunnan pääuutislähetys parisen viikkoa sitten. Asianmukaisten liukulumikenkien hinta on kysynnän mukainen eli noin 400 €, mutta siitä huolimatta alan välineistön osalta kysyntä on ylittänyt tarjonnan.

 

Mutta ei ole  liukulumikenkä uusi keksintö. Välineen nimi on vain vaihtunut. Ennen liukulumikenkiä nimitettiin minisuksiksi. Minusta oikea nimitys olisi vaikkapa vesakko- tai louhikkosukset. Lapsuudessani iloisella 60-luvulla Suonenjoen kirkonkylän jätkät, jotka pitivät perinteistä hiihtämistä maalaisten touhuna, laskivat mäkeä muovisilla minisuksilla, joita myös lipeiksi kutsuttiin. N e eivät olleet siihen aikaan hinnankiroissa.

 

Ja muistelen jostain lukeneeni, että joku siperialainen veljeskansamme käytti hiihtämiseen erittäin lyhyitä ja leveitä poronnahalla pohjustettuja suksia. Niillä oli hyvä hiihdellä tundralla, jossa lumi on hyvin nihkeää eikä luista muutenkaan, joten suksen lyhyys ja leveys ei niin haittaa. Poronnahkapohja taas teki hiihtämisestä vähä-äänistä, koska lumi ei rahissut ja siitä oli metsästäjälle hyötyä.

 

Nahka muuten estää myös lipsumisen ja vesikelillä jäätymisen. Kun Jalkas-Kalle toi vuoden -36 olympiakisoissa viestijoukkueemme voittajana maaliin, lähti Turkin joukkueen mies vasta viimeiselle osuudelle, eli oli 10 kilometriä Suomea perässä; Turkin miehillä oli käytössään lammasnahkalla pohjustetut sukset.

 

Eivät ole liukulumikengät eli lyhyet ja leveät sukset, joita nyt alan nimittää vesakkosuksiksi, ihan uusi asia. Nimittäin muutama vuosi sitten pelastin roskalavalta kuvan huippumerkkiä olevat vesakkosukset. Joku oli niihin kyllästynyt ja vein ne talomme pyöräkellariin yhteiskäyttöön. Mutta eipä ole käyttäjiä löytynyt, itsekään en ole noita vielä testannut.

 

Muuten Ilmari Schepellin blogilta luin, että Sortavalassa ne liukulumikengät, jotka meillä maksavat siis 400 €, maksavat 20 euroa. Kun korona helpottaa, käyn sellaiset Sortavalasta ostamassa. Viime talvena ostin sieltä hyvät Karjala-merkkiset sivakat 17 eurolla.


Kommentit (2)



Sandarmohiin saatava muistokivi


Kummalliset oikeudenkäynnit hyvässä itäisessä naapurissa jatkuvat ulkoministeri Pekka Haaviston vierailusta huolimatta. Nyt on Sandarmohin teloitusmetsän löytäjä Juri Dmitrijev saanut peräti 13 vuoden vankeustuomion ottotyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka on 65-vuotiaalle miehelle Venäjän vankilaoloissa ehkä kuolemantuomio varsinkin, kun pedofiilit eivät naapurinkaan rangaistuslaitoksissa liene vankihierarkiassa kovin korkealla. Nähtäväksi jää, mitä mieltä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulee asiasta olemaan. Jostain syystä luotan tässä tapauksessa enemmän siihen kuin Venäjän oikeuslaitokseen.

 

Yritin sosialistisesta mediasta selvittää, mistä ihmeestä tuossa seksuaalisessa hyväksikäytössä on kysymys ja sain sen vaikutelman, että Dmitrijev olisi ottanut alastonkuvia alaikäisestä ottotyttärestään. Ilta-Sanomien mukaan Dmitrijev oli ottanut alastomasta ottotyttärestään säännöllisesti valokuvia tämän ollessa pieni ja tallettanut ne omalle tietokoneelleen kansioon nimeltä ”Terveys”. Hän ei ollut lähettänyt kuvia ulkopuolisille, vaan hän kertoi halunneensa dokumentoida sairaalloisen laihan tyttären fyysistä kehitystä siltä varalta, että hänen pitäisi todistaa tyttären terveydentilan parantuneen hänen hoidossaan..

 

Tavallaan Sandarmohin teloitusmetsä on ajankohtainen asia, sillä Venäjällä alettiin vähän aikaa sitten tutkia, että jospa 10.000 vainajan joukossa olisikin suomalaisten Jatkosodan aikana surmaamia sotavankeja. Tutkimuksen lopputulos jää nähtäväksi, mutta suomalaiset historiantutkijat ovat hyvin yksimielisesti leimanneet väitteet hölynpölyksi.

 

Sikälikin Sandarmoh on ajankohtainen, että suomalaiset tutkijat ovat alkaneet selvittämään Neuvostoliittoon kadonneiden suomalaisten kohtaloa. Itse olen käynyt Karhumäessä Sandarmohissa, jossa tiettävästi lepää noin tuhat meikäläistä. Jonkin verran siellä näkyikin suomalaisnimiä erilaisissa omaisten ja ystävien pystyttämissä vaatimattomissa muistomerkeissä, mutta Suomen valtion pystyttämä muistomerkki sieltä puuttuu ja niinpä teenkin kansalaisaloitteen siitä, että Sandarmohiin olisi saatava vaikkapa jykevä muistokivi, jossa selvällä suomen kielellä lukisi sama, joka venäläistenkin luonnon muovaamassa muistokivessä lukee: "Ihmiset, älkää tappako toisianne".  Sen sanoman hyväksyvät laajat kansalaispiirit.


Kommentit (2)



Humu-Pekka näytti pelimannin taitonsa

Harva on se kerta, jolloin Suomessa kiitetään ja ylistetään poliitikkoa poliittisen kentän laidasta laitaan, mutta nyt ulkoministeri Pekka Haavistoa kiitetään ja ylistetään melkein laidasta laitaan neuvotteluista, jotka hän kävi Venäjän ulkoministeri Lavrovin kanssa. Yleensä tiukan ja kireän oloinen Lavrovkin vain myhäili, vaikka Haavisto otti esille Venäjän kannalta ikäviä asioita. Tosin sosiaalisessa mediassa joku oli sitä mieltä, että Lavrov oli hiukan varautuneen oloinen Humu-Pekka Haaviston kanssa liikkuessaan eikä suostunut päästämään tätä takapuolelleen. En alkuunkaan ymmärrä, mitä tuollaisella neulanpistopolitiikalla tarkoitetaan.

 

Itse olisin kaivannut Haavistolta vielä astetta jyrkempää linjaa Venäjän ihmisoikeusasioista puhuttaessa. Mielestäni ei olisi pitänyt puhua pelkästään Navalnyin myrkytystapauksesta, vaan esille olisi pitänyt ottaa myös ne yhdeksän muuta tapausta, joissa Venäjän valtio on ilmeisesti murhannut tai yrittänyt murhata opposition edustajan. Minusta kyseessä on ihmisoikeusasia, joka ei ole Venäjän sisäinen asia, vaikka se sitä väittäisikin.

 

Voi olla, että tavallaan pidetään luonnollisena asiana sitä, että valtioiden salaiset palvelut saavat murhata ihmisiä, joista ei pidetä. Entinen Supon johtaja Seppo Tiitinen vieraili joskus Kuopiossa esittelemässä muistelmiaan, joissa hän ylisti hyvää ystäväänsä Viktor Vladimirovia herrasmieheksi. Vladimirovhan toimi jonkin aikaan Suomen Venäjän suurlähettiläänä, mutta hänellä oli ainakin jossain vaiheessa myös sivuvirka, koska hän toimi myös KGB:n sabotaasi- ja murhaosaston päällikkönä.

 

Kysyin Tiitiseltä, että mitä mieltä hän oli siitä, että tämä sympaattinen herrasmies oli myös murhamies, mutta entinen Supon päällikkö ei arvostellut kaveriaan, vaan kertoi, että lähes kaikilla valtioilla on samankaltainen salainen yksikkö. Tiitinen kiisti, että Supolla olisi ollut vastaava yksikkö, mutta siinä hän puhui ilmeisesti muunneltua totuutta, koska olen lukenut Supon agentti Usko Kyykästä kertovan kirjan, ja siinä paljastetaan, että Supollakin oli oma likaisten temppujen osasto, jonka muodostivat Miettisen vähämieliset veljekset.


Kommentit (0)



Jakautunut kansakunta

Barak Obama kertoo muistelmissaan tapauksesta, jossa eräs naapuri hälytti poliisit paikalle, kun eräs mies yritti väkisin avata erään talon ovea. Poliisit saapuivat paikalle ja raudoittivat epäilyttävän näköisen miehen sekä veivät tämän laitokselle sen jälkeen, kun tämä alkoi sättimään poliiseja. Asiassa ei varmaankaan muuten olisi ollut mitään kummallista, mutta epäilyttävän näköinen mies oli mustaihoinen Harwardin yliopiston professori, joka oli yrittänyt aukaista kiinni juuttunutta asuntonsa ovea.

 

Tapaus sai USA:ssa paljon julkisuutta ja presidentti Obamankin kantaa tapaukseen kysyttiin. Tämä kertoi poliisien toimineen typerästi. Galluppien mukaan Obaman kannatus valkoisen väestön keskuudessa romahti lausunnon jälkeen. Obama yritti pelastaa tilanteen ja kutsui sekä mustan professorin että tämän raudoittamista johtaneen poliisin oluelle Valkoiseen taloon. Hän siis yritti jonkinlaisella oluthuipputapaamisella rauhoittaa tilanteen. Huippukokous onnistuikin hyvin.

 

Tyhmä suomalainen luulisi, että presidentin järjestämä oluthuippukokous, jossa osapuolet kohtasivat rauhanomaisessa mielessä, olisi pelastanut tilanteen, sillä olihan tapahtumassa jopa humoristisia piirteitä, mutta toisin kävi. Huippukokouksen jälkeen gallup osoitti, että Obaman suosio putosi entisestään. Ilmeisesti tällä kertaa musta väestönosa paheksui moista sopuilua mustan ja valkoisen miehen välillä. Obama ei tavallaan kuulunut kumpaankaan leiriin, koska hän on ruskeaihoinen, joista ennen käytettiin ainakin oppikoulun maantietokirjassa nimitystä mulatti, joka nykyään lienee hyvin arveluttava nimitys.


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 11-15 / 4735 Seuraava sivu >>