Blogi

Suuri luontoelämys

Kävin kuntoilumielessä soutamassa uistinta ja koin reissulla kesän suurimman luontolämykseni. Nimittäin Kauppis-Karin laiturilla oli joukko sieviä ulkomaalaistaustaisia mansikanpoimijattaria ongella. Ilmeisesti itäisessä naapurissamme nuoret tytötkin ymmärtävät kalastamisen, kalanperkauksen ja kalaruoan päälle. Suomestahan on nykyään vaikea löytää naisenpuolta, joka suostuisi kaloja edes perkaamaan.

 

Olin juuri saanut hauentupin ja häivähdyksen omaisesti kävi mielessäni, että soutaisin tyttöjä jututtamaan ja olisin voinut samalla tarjota heille myös kansainvälisenä ystävyyden osoituksena hauentuppeani.  Mietin jo kansainvälistä ystävyyttä osoittavan repliikinkin valmiiksi venäjän kielen suppeahkosta sanavarastostani. Ajattelin sanoa, että "pasalusta, harashoo, seljanka", mutta sitten tulin järkiini ja jätin tarjoamatta tuppeani tyttösille.

 

Nimittäin nykyäikana suunnittelemani käytös hyvin helposti tulkitaan seksuaaliseksi ahdisteluksi, josta minulle saattaisi aiheutua tulevaisuudessa hankaluuksia, mikäli menneisyyttäni alettaisiin jostain syystä oikein perusteellisesti perkaamaan. Niin voisi käydä esimerksi siinä tapauksessa, jos tulen hakemaan YK:n pääsihteerin virkaa, koska siinä virassa mielestäni kaivataan oikein hyvvää miestä. 


Kommentit (0)



Mansikka onkin makea epähedelmä

Muudan ystävällinen mansikkaisäntä toi minulle maistiaiset tämän kesän sadosta. Parhaimmillaan, kuten tänä kesänä näyttää olevan, tämä epähedelmä on kaunis ja makea. Viime kesänä oli niin ei ollut ja silloin kirjoitin blogillani, että minulla on ikävä lapsuuteni yydeneitä, joka oli maukas ja satoisa mansikkalaji, mutta ei pehmeytensä vuoksi kestänyt kuljetusta. Kyllä nykyinen honey-merkkinen lajike on ihan yydenin luokkaa.

 

Tosin suosittelen ikäisiäni ehtoopuolelle ihmisiä hyödyntämään tienvarsien ahomansikoita. Kun täysin kypysyneitä ahomaniskoita kerää kourallisen ja heittää sen kerralla kitusiinsa, on makuelämys valmis. Vaikka autojen bensoissa ei enää ole lyijyä, en suosittele kuitenkaan tienvarsimarjoja nuorille, joilla on vielä koko elämä edessään. Tuskin nykyisten autojen jarrujen erittämä asbestikaan mikään terveystuote on.

 

Muuten olen kuullut tapauksesta, jossa tullin tutkimuksissa paljastui, että maahan tuotiin jarrupaloja, joissa ympäristölle vaarallinen asbesti oli korvattu lehmänlannalla. Autoista en mitään ymmärrä, mutta luulen, että ne jarrut olivat ihan paskajarrut.


Kommentit (0)



Ohukainen

Kuvan lievästi vaurioitunut hävittäjä on ainoa laatuaan maailmassa. Se on amerikkalainen Brewster, jota Suomessa kutsuttiin ilmojen helmeksi, mutta joka kotimaassaan vedettiin ensimmäisen sillä käydyn ilmataistelun jälkeen harjoituskäyttöön, koska se ei pärjännyt alkuunkaan japanilaisten Zeroille.

 

Keski-Suomen ilmailumuseossa näytillä oleva kone putosi palavana itäkarjalaiseen erämääjärveen, josta se löydettiin reilut 50 vuotta myöhemmin. Kun kone saatiin pintaan, todettiin sen renkaissa vielä olevan täyden ilmanpaineen. Siivissä näkyy muutama luodinreikä, ja ihmetystä herättää keskellä lentäjän istuinta oleva lentokonetykin tekemä ammottava aukko.

 

Kaikesta huolimatta koneenohjaaja Lauri Pekuri säilyi hengissä. Myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen äänivallin ja myös kaksinkertaisen äänivallin ylittänyt suomalaislentäjä. Olen lukenut hänen muistelmansa, mutta niistä ei paljastunut, mikä pelasti hänet istuimen läpäisseeltä tykinammukselta. Alunperin Pekuri oli sukunimeltään Ohukainen, mutta ilmeisesti hän ei pitänyt alkuperäistä nimeäään sopivana upseerismiehelle. Pekuri yleni everstiksi ja jäi eläkkeelle Karjalan lennoston komentajana.

 

Venäläiset ovat taitavaa kauppiaskansaa. Tuokin kone myytiin sekä sen löytäneille suomalaisille että amerikkalaisille. Amerikkalaiset ovat lainanneet sen Tikkakosken museolle, heille koneella ei ole suurta tunnearvoa. Suomalaiset sitä kuitenkin arvostavat, sillä sen voitto-tappiotilasto oli meikäläisillä maailman paras 1:32.

 

Kun suomalaiset ostivat Brevsterit vuonna 1940, maksoivat ne nykyrahassa noin puoli miljoonaa euroa kappaleelta. Kun suomalaiset ostavat nykyisten Hornettien seuraajat, maksavat ne noin 200 kertaa enemmän konetta kohti. Niin muuttuu maailma.

 

Kuvan Brewster liippaa läheltä itseäni ja myös koko Kärkkäälän kylää. Nimittäin Brewsterin etsinnän käynnisti Heimo Lampi, joka sodassa palveli hävittäjälentäjänä ja rauhanoloissa lakimiehenä edeten lopulta Kouvolan hovioikeuden presidentiksi. Heimo Lampi, joka nuornamiesnä toimi asianajajana Savossa, on kirjoittanut Kärkkäälänkin historiaan liittyvän romaanin Lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, joka teos minullakin on hyllyssäni, mutta se sopisi mainiosti myös Junttilan tuvan seinälle.

 

Sikälikin tunnen myötämielisyyttä Lampea kohtaan, että hän omalta osaltaan pelasti entisen asuinkaupunkini Heinolan, sillä yhdessä toverinsa kanssa hän ampui alas viisi Heinolaa pommittanutta neuvostopommittajaa. Täysin hän ei pommitusta estänyt, sillä Heinolassa kuoli siinä rytäkässa pari kymmentä viatonta ihmistä. Yksi osuma tuli myös kaupungissa sijainneeseen tuomiokunnan arkistoon ja minulle on kerrottu, että moni kansalainen piti sitä pommia oikeaan paikkaan osuneena, sillä se ratkaisi kerralla monta visaista ongelmaa.

 

 


Kommentit (0)



Anni eli MIG-17

Kuvan lentolaite ei ole MIG-15, jolla konetyypillä oli 50-luvulla tapana loukata Uukuniemen ilmatilaa, vaan kyseessä on sen kehittyneempi versio MIG-17, joka on nähtävillä Keski-Suomen ilmailumuseon pihalla. Lentolaitteen väritys kaikkine söpöine ei-suojavärikoristeineen ei ole alkuperäisen sotilaallinen, vaan eräs peruskoulun ala-asteelainen Anni on sen suunnitellut ihan omasta päästään ja niinpä koko kone on nimetty Anniksi.

 

Suomen ilmavoimilla ei ole olut käytössään MIG-17-mallia, mutta kyllä sellainen on ilmatilassamme lennellyt, vaikka asiasta ei aikoinaan julkisuudessa puhuttu. Helsingin Sanomien uutisarkistostakaan tapauksesta ei löydy tietoa. Suomen kansaa ei näköjään haluttu kylmän sodan aikaan hermostuttaa esimerkiksi tiedolla, että Suomen ilmatilassa Sallassa ottivat vuonna 1954 yhteen suurvaltojen vehkeet. Tapauksella oli monia silminnäkijöitä. Rajavartiosto vakuutti tiettävästi virallisesti, että eräiden lappilaisten kuulema  konetykkien pauketta muistuttava ääni johtui ukkosesta.


 
Kaikki tietävä Wikipedia kuitenkin kertoo kyseisestä Sallan ilmataistelusta Mig-17 hävittäjästä kertovassa artikkelissaan. Mainittakoon, että amerikkalaista kuusimoottorista pommikonetta oli ajamassa takaa myös eilen mainittuja Mig-15 koneita, mutta niiden nopeus ei riittänyt, mutta uudempien MIG-17   hävittäjien nopeus yllätti amerikkalaiset. Takaa ajettu pommikone lensi tiukan paikan tullen 900 km/t, mutta takaa-ajaja oli hieman nopeampi.


 
Wikipedia kertoo seuraavaa Mig-17:sta: Konetyyppi  ei ole koskaan lentänyt Suomen Ilmavoimissa. Kuitenkin kaksi MiG-17-hävittäjää ajoivat takaa 8.5. 1954 yhdysvaltalaista Harold Austinin ohjaamaa RB-47 Stratojet -lentokonetta Suomen Lapin ilmatilassa. Kolme RB-47-lentokonetta oli lentänyt tiedustelemaan ilmakuvauksella Norjanmeren kautta Murmanskin alueelle Kuolan niemimaalle ja Arkangelin satamia, puolustusvälinetehtaita ja muita sotilaallisia kohteita. Lentokoneita vastaan Neuvostoliitto lähetti MiG-15- ja MiG-17-hävittäjiä, joista viimeksi mainittuja RB - miehistöt eivät osanneet odottaa.

 

Sallassa Onkamojärven yläpuolella toinen kahdesta Suomen ilmatilaa loukaten takaisin lentäneen koneen miehistöstä huomasi olevansa MiG-17-hävittäjien takaa-ajamana. MiG-17:t tulittivat ja RB-47 sai vaurioita polttoainesäiliöönsä sekä radioonsa kyeten kuitenkin palaamaan tukikohtaan Englantiin. Paikalliset asukkaat onnistuvat seuraamaan ilmataistelua, joka pyrittiin salaamaan salaamalla sitä koskevat asiakirjat Suomen ulkoasiainministeriössä. Uusi Suomi oli jo kuitenkin tehnyt asiasta artikkelin, minkä vuoksi Suomen ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö, Eero A. Wuori leimasi uutisen humpuukiksi. Lopuksi asia jouduttiin kuitenkin myöntämään. Eduskunnan ulkoasiaivaliokunnan jäsen Johannes Virolainen kuitenkin esitti salaamisyrityksen perusteluksi sen, että haluttiin välttää Suomen joutuminen osalliseksi suurvaltojen välisistä ristiriidoista.
     


Kommentit (0)



MIG-15 ja Mensuvaara

Kioskin Matti kertoi aikoinaan, että joskus 1950-luvulla oli tavallista, että rajan pinnasta Mensuvaaran lentokentältä operoineet neuvostoliittolaiset MIG-15 hävittäjät kävivät välillä kovalla jylinällä kiertämässä Uukuniemen kirkon. Itse suhtauduin tarinaan hieman epäillen, koska suomalaisten rakentama Mensuvaaran kenttä oli hiekkapintainen, jollaiselta ainakaan nykyaikaisten suihkukoneiden lähtökiito ei onnistu.

 

Uukuniemi-juhlassa jututin erästä asiantuntijaa, joka myös suhtautui tarinaan epäillen. Hän kuitenkin lupasi selvittää asiaa. Asian selvittämistä varmaankin helpotti se, että Uukuniemen juhlakentällä vieraili perinteiseen tapaansa entinen puolustusvoimain komentaja kenraali Jaakko Valtanen, jolla hyvinkin saattoi olla tietoa asiasta.

 

Ja kyllä perirehellisen Kioskin Matin kertoma piti jälleen paikkansa. Alan asiantuntija oli selvittänyt asiaintilaa ja saanut selville, että sopivilla tuulilla naapurin hävittäjät koukkasivat Uukuniemen puolelta. Tiedosta voi päätellä sen, että neuvostoliittolaisten ensimmäinen suihkukone oli sen verran maastokelpoinen, että sille soveltui myös hiekkakenttä.

 

Yritin etsiä Helsingin Sanomien mainiosta arkistosta juttuja neuvostoliittolaisen Mig-15 hävittäjän tammikuussa 1954 Rautjärven korpeen tapahtuneesta maahansyöksystä, koska olisi mielenkiintoista selvittää, oliko kyseessä mensuvaaralainen kone. 

 

Yhtään uutista tapauksesta ei löydy. Asiasta vaiettiin silloin hienotunteisesti. Hevosmiesten tietotoimisto on tiennyt kertoa, että maahan syöksyneen koneen suomalaiset havaitsivat ja löysivät heti, mutta venäläisille koneen löytymisestä kerrottiin vasta päivien kuluttua, jolloin kone oli ehditty perusteellisesti tutkia.


 
Senkin hevosmiesten tietotoimisto on kertonut, että heittoistuimella pelastautunut koneen lentäjä Gennadi Perezhokin sai yöpyä viimeisen yönsä maassamme herrasmiehen lailla ja arvonsa mukaisella tavalla Imatran upseerikerholla ennen noutopartion saapumista. Puhutaan, että venäläinen noutopartio mukiloi epäonnisen lentäjän jo suomalaisten nähden. Ehkä miehen epäiltiin yrittäneen loikkausta.


 
Muuten Rautjärven koneen putoamispaikalle olisi hyvä saada muistomerkki. Joku tutkiva toimittaja, vaikkapa Venäjä-dokumenteilla kunnostautunut Arvo Tuominen voisi selvittää, miten onnettomalle lentäjälle Gennadi Perezhokinille kävi sittemmin elämässään; jatkuiko esimerkiksi miehen lentoharrastus. 


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 11-15 / 3782 Seuraava sivu >>