Blogi

Stadin Kingit

Pari viikkoa sitten HIFK, joita myös Stadin Kingeiski kutsutaan, voitti HJK:n, ja niinpä pelkäsin, että Kups saattaisi joutua vaikeuksiin eilisessä pelissään, koska vastassa on testatusti kova porukka. Ja sikäli olin oikeassa, että kun saapastelin kotiin pimenevässä syysillassa, olin hyvin pettynyt. Kups oli kyllä väsyneenäkin ensimmäisen 89,5 minuuttia ylivoimainen ja johti siinä vaiheessa 3-0.

 

Mutta sitten joukkue lopetti pelaamisen. Olisiko ollut niin, että bensa oli kerta kaikkiaan lopussa. Helsinkiläiset saivat vapaa-potkun rangaistusalueen läheltä ja tekivät kauniin maalin kuopiolaisten katsellessa tapahtumia kaikessa rauhassa sivulta. Sitten alkoi kolmen minuutin jatkoaika, jonka viime hetkillä kupsilainen ihan turhaan kampitti vastustajan rankkarialueella ja vaikka maalivahti Otso Virtanen on torjunut noin puolet rangaistuspotkuista, niin nyt se ei onnistunut.

 

Lopputulos oli siis Kupsin voitto vain 3-2, vaikka kenttätapahtumiin nähden 5-0 olisi ollut lähempänä totuutta. Kupsilla on nyt kolmen pisteen kaula HJK:hon ja nähtäväksi jää, riittääkö se. Ennustan, että kummallakin joukkueella on enää vain neljä ottelua jäljellä, koska korona luultavasti keskeyttää pelit ennen loppusarjan alkua.

 

Helsingistä oli saapunut seitsemän innokasta Stadin Kingiä kannustamaan HIFK:ta ja heistä lähtikin enemmän ääntä kuin 1500 kuopiolaisesta. Olivat muuten aika paha suista porukkaa  ja sitä muuvvattakin paikkaa haistattelivat kotijoukkueelle. Me juoppokatsomossa istuvat kostimme ja kannustimme rytmikkäästi HJK:ta, joka J. Alfred Tanneria mukaillen harmitti heit, mutta kutkutti meit, sillä niinhän me olimme sen tuumanneet.

 

 


Kommentit (2)



Hirveä tasoero

Ei voi moittia huuhkajien eilisiltaista peliesitystä, ei ainakaan liiaksi. Puola on Fifan rankingissa sijalla 20 ja Suomi sijalla 56, mutta kyllä tällä kertaa tasoero oli hirveä eli valovuosi. Puola laukoi ottelussa noin kymmenen kertaa ja joka kerta kovaa, tarkasti ja nopeasti suoraan syötöstä. Lopputulema 5-1 jopa hieman mairittelee Suomea, isiemme maata, koska tuomari jätti hyväntahtoisesti yhden selvän käsivirherankkarin antamatta vastustajalle.

 

Ei siis kaatunut suomalainen jalkapalloilu tällä kertaa eteenpäin, vaan selkeästi taaksepäin. Vallan pelottaa ajatella, mitä tapahtuu, kun ensi kesän EM-kisoissa vastaan juoksee Fifan Rankinglistan ykkönen Belgia ja kymppi Tanska. Tosin epäilen, ettei ensi kesänä kisoja järjestetä, koska korona saattaa silloin olla vielä voimissaan. Lehdestä juuri luin, että ainakin Venäjällä tauti saattaa rokotuksesta huolimatta jyllätä pahana vielä pari vuotta eikä Pietarissa EM-turnausta ehkä koskaan pelata.

 

Eilisen ottelun ainut suomalainen valopilkku oli Ilmari Niskanen, jonka uran upea avausmaali oli aivan puolalaisluokkaa enkä usko, että Illu kovin pitkään jatkaa uraansa Saksan maakuntasarjassa, vaan rahakkaammat kentät kutsuvat. Saattaa hyvinkin olla, että mies kuuluu jatkossa maajoukkueen avauskentälliseen ja joukkueen kantaviin voimiin.

 

Enkä arvostele edes viisi maalia päästänyttä maalivahti Jesse Jorosta. Puolan täysosumat olivat niin taidokkaita, ettei niistä maalivahtia voi syyttää. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin palauttaa mieleen se, että eräässä lehtihaastattelussa Joronen kertoi lukeneensa Dostojevskin Idiootin viiteen kertaan ja juuri viisi kertaa puolalaiset toimittivat pelivälineen pömpelin perukoille. Onneksi maalivahti ei ollut lukenut Idioottia viittä useampaan kertaan.

 

 


Kommentit (0)



Epäreilu sarjasysteemi

Kyllä ei ole Veikkausliigan sarjasysteemi oikeudenmukainen. Muut joukkueet viettävät ansaittua maaottelutaukoa, mutta Kupsin osalta kohtuuttoman kiivas tahti jatkuu. Huomenna, jos Luoja sen suo,  juoksee kuopiolaisia vastaan Keskuskentän muoviselle viheriölle hyvin levännyt Helsingin IFK, ja parantumattomana pessimistinä, joka ei onneksi koskaan pety, pelkään pahinta. Ottelu on Kupsin yhdeksäs vajaassa kuukaudessa.

 

Kups antaa vielä senkin verran tasoitusta, että joukkueen kaksi kantavaa voimaa Viron maajoukkueen Artur Pikk ja Latvian maajoukkueen Igors Tarasovs ovat poissa puolustamassa omien isänmaittensa kunniaa Eurokentillä. Viime yönä jo näinkin painajaisen, jossa olin tutkimassa teksti-tv:ltä sarjatilannetta pari kierrosta ennen kauden päättymistä eikä ainakaan siinä taulukossa Kupsin mestaruus ollut vielä varma, vaan joukkue johti vain kolmella pisteellä HJK:ia.

 

Mutta ei surra, vaan tänä iltana seuraamme Viafreeltä, miten Huuhkajamme pärjäävät vieraskentällä Puolaa vastaan. Joku ei ehkä tiedäkään, mutta klo 21.45 alkavan ottelun voi seurata maksutta Viafreeltä tästä linkistä:

https://www.viafree.fi/ohjelmat/

urheilu/huuhkajat/kausi-4

 

 


Kommentit (0)



Kentän pienimmät ja parhaimmat miehet

Kupsin seitsemän ottelun voittoputki Veikkausliigassa katkesi eilen, kun joukkue joutui tyytymään kotikentällään 1-1-tasapeliin Tampereen Ilvestä vastaan. Se on sääli, sillä jos kuopiolaiset olisivat voittaneet, olisin ollut jo valmis juhlimaan Kupsin toista perättäistä Suomen mestaruutta, koska epäilen, että korona keskeyttää tämän kuun lopulla Veikkausliigan; kuopiolaisten sarjatilanne näyttää tällä hetkellä tosi hyvältä. Kupsilla olisi siis enää viisi peliä jäljellä ja muilla joukkueilla vain neljä.

 

Ensimmäinen puoliaika oli tasaväkinen, mutta toista hallitsi Kups ylivoimaisesti, vaikka ensimmäisen maalin tekikin kentän pienin, nuorin ja paras pelaaja Naatam Skyttä, joka koko pelin ajan kyttäsi taitavasti maalintekotilanteita. Vähää vaille, etteikö tämä 18-vuotias, 165-senttinen ja hintelä taituri tehnyt ottelun loppuhetkillä kesken kuopiolaisten hurjaa painostusta tamperelaisten voitto-osumaa. Satunnaisen lukijan ja jalkapalloilun ystävän kannattaa painaa mieleensä Naatam Skyttä, josta vielä kasvaa Messin kaltainen helmi Suomen maajoukkueelle.

 

Kuopiolaisten illan pelasti joukkueen pienin mies 174-senttinen Urho Nissilä, jonka vapaapotkusta tekemä maali lienee tämän kesän komein osuma Keskuskentällä. 20 metristä ylänurkkaan lauottu pallo oli ylivoimainen torjuttava jopa Ilveksen maalivahti Mika Hilanderille, joka muuten torjui pisteen vieraille. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän, että jos tamperelaisten maalissa olisi ollut keskiverto Veikausliigavahti, Kups olisi voittanut  selvästi 3-1.

 

Eilisen kiihkeän ottelun parhaat palat voi katsoa tästä linkistä:

 

https://www.youtube.com/

watch?v=b9DRXzt3C3Y

 



Kommentit (0)



Politiikka ja doping

Vaikka eilen ennustinkin mahdollisesti uudesti syntyvän Donad Trumpin kääntävän rajulla loppurutistuksella kääntävän Usa:n presidentinvaalin edukseen, niin ihan putkeen hänen vaalikampanjansa ei ole mennyt. Hän pilkkasi Bidenia siitä, että tämä on ylivarovainen koronapelkonsa vuoksi ja sitten vielä siitäkin hän arvosteli kilpakumppaniaan, että epäili tämän syyllistyvän dopingiin vaalikamppailun aikana. Trump myös esitti, että vaalikeskustelujen jälkeen ehdokkaille olisi tehtävä dopingtesti ihan urheilijoiden malliin.

 

Nyt sitten on käynyt niin, että minä, joka olen jo useita vuosia epäillyt, ettei Trump ole ihan terve, olen saanut vahvistuksen epäilylleni, sillä mies on todettu vallan virallisesti sairaaksi. Vaikka Biden vakuuttaa vaimoineen rukoilevansa presidentin terveyden puolesta, niin epäilen hänen kuitenkin hieman samalla myös nauraa hekottelevan tilanteelle. Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa.

 

Uutisissa myös kerrottiin, että Trump on saanut sairautensa hoitoon myös steroideja, jotka ovat urheilussakin kiellettyjä lisäaineita ja jos Trumpin vaatimus presidenttiehdokkaiden dopingtestauksesta olisi mennyt läpi, niin nyt hänet hyvinkin diskattaisiin presidenttikisasta.

 

Iltalehdestä luin, että maailman mahtavin mies voi itse päättää saamistaan hoidoista ja epäiltiin, että Trump itse on vaatinut steroideja käyttöönsä. Lehtijutun mukaan ne voivat pahentaa terveystilannetta, mikäli tauti olisi lieväoireinen. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen myös se, että Trumpin on kerrottu esittäneen aiemmin, että koronan ehkäisyssä voitaisiin tehostaa käsidesin käyttöä siten, ettei sitä käytettäisi pelkästään ulkoisesti, vaan että sitä ruiskutettaisiin suoraan taudista kärsivän potilaan elimistöön. Nähtäväksi jää, onko vaalitaistelu saamassa vielä uusia yllätyskäänteitä.

 

 

 


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 16-20 / 4608 Seuraava sivu >>