Blogi

Kesän suurin tunne-elämys

Tuo kuva kertoo kesän suurimmasta tunne-elämyksestäni. Suurin tunne-elämykseni ei suinkaan ole Eremitaasin Leonardon taulujen näkeminen, vaikka niiden näkemään pääseminen edellytti puolen tunnin jonotusta ja suoranaisen käsirysyn käymistä kiinalaisten kanssa, jotka halusivat kännykällään kyseiset taulut kuvata. En tosin kuvataiteesta paljoa ymmärrä.

 

Sen ymmärrän, minkä Kioskin Matti Uukuniemellä minulle kuvataiteesta opettii. Mattihan myi kioskillaan periteisten kioskikulutushyödykkeiden lisäksi myös juureksia, sotakirjallisuutta ja tauluja. Matti opetti, että suuret taulut maksavat pieniä enemmän, mutta pienet menevät paremmin kaupaksi. Leonardon taulut eivät ole ilmeisesti hinnankiroissa, koska ne olivat sellaisia pienviljelijä-metsurin kämmenen kokoisia ja ihan kuin ne olisivat olleet vähän jo homeessakin, koska ikää niille on siunaantunut puolisen vuosituhatta.

 

Nuo lakat löysin Kakkisensalolta. Harva näyttää siellä enää liikkuvan. Ennen lakat revittiin jo suppuina. Nyt ne saavat pilaantua rauhassa. Maastokelpoisia marjanpoimijoita ei enää Suomesta löydy eivätkä Thaimaan pientilalliset Kakkisensalolle löydä eivätkä uskalla mennä, koska siellä liikkuu karhuja ja pantasusia. Ja Kakkisen Ollikin siellä saattaa vielä  liikkua ja vahtia entiseen tapaansa, että Suomen lakia ainakin soveltuvalta osin hänen salollaan noudatetaan, koska hän lupasi kuoltuaan vielä palata rakkaalle salolleen.


Kommentit (0)



Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä

Nuorempana ihmettelin sitä, miten hyvä ja erikoinen muisti minulla oli erilaisten tapahtumien suhteen, sillä mitä kauemmin tapahtumasta oli kulunut, niin sitä selvemmin minä sen muistin. Nyt olen huomannut, että muisti on alkanut sassaroimaan ja niinpä olen, kun vielä jotain sentään mielestäni muistan,  kiireellä pistänyt paperille muistikuvia, tarinoita ja katkelmia sekä hajamietteitä Kärkkäälän kylästä ja kärkkääläisistä.

 

Kirja nimeltään Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä tuli eilen painosta ja on nyt minulta tilattavissa. Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä suinkaan ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä 228-sivuinen muutaman kuvankin sisältämä kirja kallis, eli se maksaa 20 € ja lisäksi mahdolliset postikulut, jotka lienevät muutaman euron. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin.

 

Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin.


 


Kommentit (1)



Asialinjalla

Nähtäväksi jää vankistaako Suomi tänä iltana, jolloin on mömmönkisojen keihäsfinaali, asemaansa Pohjoismaiden, ellei peräti koko sivistyneen maailman huonoimpana yleisurheilumaana. Suomen ainoaa maailmanluokan yleisurheilijaa Tero Pitkämäkeä haastateltiin Urheiluruudussa aiheesta ja mies katsoi tulevaisuuteen luottavaisesti.

 

Hän totesi, ettei mitaliin ole mahdollisuuksia, mutta ehkä hyvän päivän sattuessa kahdeksan parhaan joukkoon, eli peräti pistesija saattaa olla tulossa. Se olisikin tervetullut piste, koska silloin ohittaisimme maidenvälisessä pistetilanteessa ainakin Päiväntasaajan Guinean ja saattaa suurvalta Intiakin olla helisemässä kanssamme.

 

Haastattelussa Pitkämäki teki suomalaismaisen luotettavan vaikutuksen. Hänen hiljainen nöyryytensä ja alakulonsa olivat samaa luokkaa kuin  pääministeri Sipilällä, joka myös on koulutukseltaan insinööri. Insinöörimäisen asiallisesti Pitkämäki oli tilanteen anaalisoinut. Hieman häiritsi miehen kalvakas olemus, ettei vain anemia vaivaa miestä.

 

Jos haastateltavana olisi ollut jokin punaposkinen norjalainen hiihto- tai yleisurheilutähti, olisi tämä vain karjahdellut, hyppinyt yläpystyä ja takonut rintaansa ja kertonut, että voittoon tähdätään ja lopulta norjalainen olisikin voittanut kisan ylivoimaisesti. Jos Suomessa urheilija käyttäytyisi norjalaismaisesti, hänen lääkitystään vaihdettaisiin.

 

 


Kommentit (0)



Piilevä rasismi

Nyt on syytä unohtaa suomalaisen yleisurheilun katastrofaalinen häpeä ja muistaa erinomaista kuopiolaista jalkapalloilua. Eilen Kupsin miehiä vastassa olivat Jjk:n pojat ja harvoin näkee ylimmällä sarjatasolla sellaista tasoeroa joukkueiden välillä. Kups voitti vain 1-0, mutta kenttätapahtumiin nähden oikea lopputulema olisi ollut 5-0.

 

Ottelu oli hyvää jalkapalloviihdettä, mutta tunnelmaa häiritsi piilevä rasismi. Nimittäin sinisenmusta Kupsin kärkimies Salami kaadettiin todella törkeästi, kun tämä oli juoksemassa vastustajan puolustuksen läpi; monta kertaa moisesta seuraa ulosajo, mutta tällä kertaa siitä ei tullut edes varoitusta. Sen sijaan pian tapahtuneen jälkeen samainen  Salami sai varoituksen jostain ihan mitättömältä vaikuttavasta asiasta. Kuopiolaisyleisön oikeutettu viha kohdistui tapahtuman jälkeen ottelun oikeudenjakajaan. itse en protestoinut, koska tunsin vanhastaan sääliä tuomaria kohtaan.

 

Nimittäin viime syksyn Kups-Ilves-pelissä oli sama tuomari ja silloin samainen erotuomari ajoi samaisen Salamin kentältä, kun tämä kaadettiin rangaistusalueella. Yleisö odotti oikeutettua rankkaria ja reagoi tuomioon ennennäkemättömällä kiihkolla, joka oikein onkin.

 

Siihen tuomioon kariutui Kupsin mitalihaaveet, ja kun ottelun jälkeen erotuomari poistui kirkkaasti valaistulta kentältä kohti pimeässä mylvivää savolaisyleisöä, näin miehen kasvoista, että hän pelkäsi henkensä puolesta ja siitä lähtien olen säälinyt kyseistä nimeltä mainitsematonta erotuomaria, vaikka epäilen häntä rasistiksi, joka on vielä tuomittavampi asia kuin 70-luvun neuvostovastaisuus.

 

Muuten itsekin huomasin tuon pelin jälkeen mylviväni erotuomarille kuin härkälintu ja edessäni istunut kaupungin arvostetuin lakimies oli työntänyt sormet suuhunsa ja onnistui siten jollakin minulle käsittämättömällä keinolla synnyttämään korvia vihlovan vihellyksen, jollainen ei minulta onnistu, vaikka kuinka yrittäisin. 


Kommentit (0)



Nero Nenonen

Vilho Petteri Nenonen oli varmasti myös ihan oikeasti matemaattinen lahjakkuus. Itsenäistymisen jälkeen Suomen armeija lähetti hänet jatko-opiskelijaksi Ranskan sotilasakatemiaan ja siellä hän sai matematiikan opettajalta ratkaistavakseen erittäin vaativan tehtävän.

 

Nenonen onnistui tehtävän ratkaisussa, joka ihmetytti tehtävän antajaa suuresti. Opettaja kertoi, että hänen pitkällä urallaan on ainoastaan yksi upseeri onnistunut asiassa aiemmin ja että tämä oli eräs venäläinen. Siihen Nenonen totesi, että hän itse oli tämä venäläinen upseeri. Nenonen aloitti sotilasuransa Venäjän armeijassa.

 

Jossakin vaiheessa Venäjän vuosinaan Nenosen kämppäkaverina oli helsinkiläissyntyinen Woldemar Gröndahl, joka myöhemmin tunnettiin Puna-armeijassa nimellä Vladimir Gröhndahl. Hän on Marsalkka Mannerheimin jälkeen sotilasarvoltaan korkein suomalaissyntyinen upseeri. Talvisodan jälkeen hänet korotettiin vallan kenraalieverstiksi.

 

Gröhndahl oli Talvisodan aikaan venäläisten korkein tykistöupseeri Karjalan kannaksella. Muistelmissaan Nenonen mainitsee tunteneensa olonsa levolliseksi, kun kuuli, kuka on hänen korkein vastapuolensa vihollisen riveissä. Vladimir Gröhndahlin poika Boris Gröhndahl ei sen sijaan tuntenut oloaan levolliseksi taistellessaan Suomen armeijan riveissä konekivääriryhmän johtajana isäänsä vastaan kannaksella, vaan hän sairastui kranaattishokkiin.


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 6-10 / 3450 Seuraava sivu >>