Blogi

Suomi - futsalin johtava valtakunta Pohjolassa

Maailmanhistoriallisten urheilutapahtumien suunnattomassa vyöryssä on tilanne nykyään sellainen, että entistä suosikkilajiani, eli mäkihyppyä en suostu katsomaan enää ollenkaan, koska olen pohjimmiltani hyvin isänmaallinen mies, enkä pysty katsomaan sitä, kuinka poikiamme nöyryytetään. Media näyttää uutisoivan nykyään  suurin tulikirjaiminen sen, kun joku poikamme selviää karsinnasta jatkoon, eli 50 parhaan joukkoon. Sitä paitsi mäkihyppyurheilun säännöt ovat muuttuneet niin kummallisiksi, että en edes ymmärrä, hyppääkö joku hyvin vai huonosti.

 

Yhtä maailman jännittävimmistä kamppailu-urheilumuodoista, eli miesten ampumahiihtoviestiä, kykenin äsken seuraamaan yhden osuuden verran, jolla suomalainen teki selostajien mukaan ihan kelpo suorituksen ja saapui vaihtoon sijalla 16. Ensimmäisenä vaihtoi paremminkin pyöräilijöistään tunnettu Belgia. 

 

Sen sijaan naisten sählyn  mm-finaalin katsoin melkein kokonaan. Peli oli sen verran hermoja repivä, että välillä pidin taukoja. Lopputulos ei minua yllättänyt, koska niinhän meille täällä aina käy, käy, käy, käy. Tyttäremme taistelivat naarasleijonien lailla, mutta rankkarikisassa Ruotsi sitten voitti.

 

Mutta viikonlopun futsalin Pohjoismainen turnaus oli riemastuttava kokemus; seurasin sitä internetin välityksellä. Poikamme voittivat turnauksen puhtaalla pelillä. Grönlantikin, jota etukäteen pelkäsin, kaatui peräti 4-1. Vain Tanska pystyi antamaan pojillemme jonkinlaisen vastuksen ja hävisi vain maalilla. Suonenjokelaiset Kytölän aikamiesveljekset olivat maajoukkueemme kantavia voimia tälläkin kertaa. Suonenjoen kaupungin tulisikin nyt alkaa katselemaan hyviä tontinpaikkoja, mieluiten omarantaisia, Kytölän veljeksille. Ja siihen torin nurkalle mahtuu vielä Kari Tapion ja Mansikkatyttö patsaan viereen vielä Kytölän veljesten muistomerkki.

 

Laskujeni mukaan futsalin kaltaisen pelin harrastajia löytyy maapallolta varovaisesti arvioiden miljoona kertaa enemmän kuin mäkihyppääjiä ja ampumahiihtäjiä ja tuhat kertaa enemmän kuin sählääjiä. On hämmästyttävä asia, että suomalainen mies pärjää pohjoismaalaisista parhaiten urheilumuodossa, jossa täytyy juosta ja ajatella yhtä aikaa.


Kommentit (0)



Pystyset

Tuo eilen mainittu heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystynen julkaisi kymmenisen vuotta sitten omat sotamuistelmansa nimellä Ylitin Rajajoen kello 9.18 ja sen jälkeen tutkijat ovat kiinnostuneet tästä hyvin rehellisen oloisesta kirjasta. Sari Näre lainaa viime vuonna ilmestyneessä kohua herättäneessä teoksessaan Sota ja seksi paljon Pystys-Veikon muistelmia ja saman tekee Petri Pietiläinen juuri ilmestyneessä kirjassaan Yksi rykmentti, sata tarinaa. 

 

Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua. Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa. Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen eduskunnan puhemies.

 

Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä ollut yhtä säntillinen.

 

Harri Pystynen oli ns. vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianarkisti sarjakuvataiteilija ovat serkuksia.

 

Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli 36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta kirjallisuuspiireissä.

 

Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F.  Airon muistomerkistä. Siinä vaiheessa ns. oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari Pystysen työ.

 

Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä keskustelussa oli,  että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopeasti kaupungin oma kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman, nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä kansalaiskeskustelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous.


Kommentit (2)



Sotiemme eräs uhri

Näin maamme 100-vuotisitsenäisyyspäivän tienoilla on syytä muistaa sotiemme uhreja. Jokin aika sitten kerroin itähämäläiseltä sotaveteraanilta kuulemani tarinan venäläislääkäristä, joka hautasi ammutun sairaanhoitajansa ja joka hautaa kaivaessaan vakuutti, että oli aiemmin pitänyt suomalaisia sivistyskansana. Sotaveteraani ei pystynyt kertomaan koko juttua, koska purskahti ihan yllättäen itkuun.

 

Tuossa luin juuri Petri Pietiläisen kirjan Yksi rykmentti, sata tarinaa - veteraanit kertovat, jossa käsitellään nimenomaan suurelta osin  itähämäläisistä koostuneen Jalkaväki rykmentti 1:n vaiheita ja siinä edesmennyt heinolalainen Veikko Pystynen kertoo seuraavaa, joka voi liittyä edellä viitattuun tapaukseen tai ainakin kuvaa sitä, miten suomalaiset saattoivat pahimmillaan kohdella vangittuja vihollisnaisia. Pystysen mukaan:

 

"Joukossa satuin näkemään Kaukasukselta tai jostain Taka-Neuvostoliitosta olevia naisia. Heillä oli täysi sotisopavarustus päällä  ja täysi varustus. Väittivät olevan kovia tappelijoita miesten rinnalla. Tumma tukka vihreän ruskean sotilassuikan alta pursuili näkyviin, kiharat hiukset, erään naisvainajan maatessa tienojassa, puseron rintamus auki, housut riisuttuina, haarat levällään, jonne oli "kuka" pistänyt kävyn pystyyn. "Kuka" missä tilanteessa ja miksi?"

 

Kirjassa Veikko Pystynen kertoo, etteivät sodan jatkuessa vihollisen vainajat tehneet häneen mitään tunnevaikutusta. Vain omat kuolleet hätkähdyttivät. Vihollisen turvonneet ja violetinväriset ruumiit olivat hänelle yhdentekeviä.



Kommentit (0)



Lukutaitoisuudesta

Lahjomattomat tilastot paljastavat säälimättä, että Suomi on pudonnut kansainvälisessä lukutaitokilpailussa aiemmalta ykköspaikalta viidenneksi. Lukutaitokisan paras maa on tällä hetkellä Venäjä. Se on aika yllättävä asia. Luin tuossa juuri kirjan Suomen vuodesta 1917 ja siinä Teemu Keskisarja kertoo, että siihen aikaan suomalaisista lähes 100 % osasi lukea. Nykyäänkään ei pystytä paljoa parempaan.

 

Lähes 100 %:n lukutaito saattoi olla silloin maailmanennätys. Siihen aikaan sen sijaan venäläisten lukutaito oli yksi Euroopan heikoimmista. Tämä kulttuuriero saattoi olla yksi selitys suomalaisten itsenäistymishaluun. Perinteisesti meikäläiset ovat pitäneet nykyisiä hyviä itäisiä naapureitaan pikkuisen tietämättöminä moukkina. Se ei ole koko totuus, sillä maailman parhaat kirjailijat ovat olleet venäläisiä.

 

Keskisarjan mukaan Suomen sisällissodan syy ei ollut demokratian puute, vaan sota tuli demokratiasta huolimatta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo silloin luonteenlaadultaan tolkun ihmisiä, joilla oli edellytykset luoda kansanvaltainen järjestelmä valtioonsa. Vertailukohtana hän mainitsee esimerkiksi nykyiset tansanialaiset. Keskisarja kertoo, että vielä nykyäänkin poppamiehet pilkkovat albiinolapsia ja myyvät näiden osia sikäläisille parlamenttivaaliehdokkaille onnea tuovina onnenkaluina. Tuo tieto saa ilmeeni mietteliääksi, koska pohdin sitä, että onko tämä sittenkin sitä paljon puhuttua rasismia.


Kommentit (0)



Matalatorjuntakyky

Uteliaisuus on lajityypillinen savolainen luonteenpiirre ja niinpä 100-vuotiaan Suomen armeijan mielenosoitusmarssia oli ahtautunut Kuopion torille seuramaan ennätysyleisö. Asiantuntijan mukaan väkeä oli enemmän, kuin Kimmo Timosen uran päättäjäistilaisuudessa, jota en kunnioittanut läsnäolollani, koska oli ilmetty vaara, että Sakari Kuosmanen olisi hyvinkin voinut tapahtumassa esittää Finlandian.

 

Paraatiyleisön joukossa en havainnut professori Matti Klingeä, vaikka hänelläkin on vankat savolaisjuuret ja yleensä hänkin kunnioittaa läsnäolollaan isänmaallisia juhlia, kuten itsellänikin on tapana. Luulen tietäväni, miksi Klinge, jota yleisesti pidetään maamme sivistyneimpänä miehenä, oli poissa. Muistelmissaan hän nimittäin valittaa sitä, että vaikka maallamme on varaa hintaviin Hornetteihin, niin kunnon paraativormut puuttuvat pojiltamme. Tänäänkin nähtiin mielenosoitusmarssin osallistujilla pelkkiä tylsiä maastopukuja.

 

Onneksi sentään miekat säihkyivät jopa ilmavoimien miehillä ja se on hyvä se, sillä ainakin matalatorjuntakyky Suomella on hyvä. Sitä paitsi suomalaiset miekkamiehet ovat arvostettuja jopa rajojemme ulkopuolella. Kerran Aunuksessa, jonka karjankielinen nimi on hyvin kuvaavasti Anus, törmäsin starikkaan, joka lupasi kertoa hyvän vitsin, jos ostaisin häneltä karjalaisen keittokirjan. Uhrasin kaksi euroa ja kuulin seuraavan suomalaisen miekankäyttötaitoa ihailevan tarinan:

 

Venäläinen, ruotsalainen ja suomalainen kilpailivat siitä, kuka on taitavin miekan käytössä. Ensiksi esiintyi venäläinen. Huit ja kärpänen putosi kahtena kappaleena lattialle. Sitten oli vuorossa Ruotsin poika. Huit, huit ja kärpänen putosi kolmena kappaleena. Lopuksi huitaisi suomalainen. Huit ja kärpänen jatkoi lentoaan. "Mutta eipä jatka enää sukuaan" totesi meikäläinen itsevarmanoloisena.


Kommentit (1)



<< Edellinen sivu 6-10 / 3570 Seuraava sivu >>