Blogi

Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä

Nuorempana ihmettelin sitä, miten hyvä ja erikoinen muisti minulla oli erilaisten tapahtumien suhteen, sillä mitä kauemmin tapahtumasta oli kulunut, niin sitä selvemmin minä sen muistin. Nyt olen huomannut, että muisti on alkanut sassaroimaan ja niinpä olen, kun vielä jotain sentään mielestäni muistan,  kiireellä pistänyt paperille muistikuvia, tarinoita ja katkelmia sekä hajamietteitä Kärkkäälän kylästä ja kärkkääläisistä.

 

Kirja nimeltään Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä tuli eilen painosta ja on nyt minulta tilattavissa. Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä suinkaan ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä 228-sivuinen muutaman kuvankin sisältämä kirja kallis, eli se maksaa 20 € ja lisäksi mahdolliset postikulut, jotka lienevät muutaman euron. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin.

 

Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin.


 


Kommentit (1)



Lisäajan lisäaika

Eilen melkein nyyhkytin, kun laahustin pallokentän laidalta kotia kohti, jossa olin todistamassa Kupsin ja Ropsin välistä jalkapalloilun merkeissä tapahtunutta kohtaamista. Ottelussa kiteytyi se urheilun tärkeä perusperiaate, että tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen.

 

Nimittäin tasaväkisen ottelun lisäajalla tilanteen ollessa 0-0 Rops sai vaarallisen vapaapotkun läheltä Kupsin maalia. Olin jo varma, että koska elämässäni kokemukseni mukaan yleensä tapahtuvat ne asiat, joita en soisi missään nimessä tapahtuvan, niin kohta on verkko tötteröllä. Mutta eipä ollutkaan, sillä vapaapotku epäonnistui ja lisäksi tuomari puhalsi pilliinsä, koska ropsilaiset selvästikin rikkoivat tilanteessa.

 

Mutta eivät tuomarin mielestä rikkojia olleetkaan rovaniemeläiset, vaan kupsilaiset, ja niinpä vapari uusittiin, vaikka oltiin jo lisäajan lisäajalla. Uusintayrityksen jälkeen pallo tietysti pomppi onnekkaasti miesmuurin läpi kuopiolaisten verkkoon. Vaikka olin varautunut vääjämättä tapahtuvaan, niin melkein purskahdin katkeraan itkuun ja minut valtasi suunnaton halu rynnätä kentälle keskustelemaan selkeän virheen tehneen erotuomarin kanssa siitä, onko tämä mahdollisesti joskus perehtynyt jalkapalloilun sääntökirjan yksityiskohtiin ja ennen kaikkea sen henkeen.

 

Kuopiolaisten totaalista nöyryytystä täydensi se, että rovaniemeläisten maalin teki vasta 18-vuotias puolustaja Juho Hyvärinen, jonka sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, uskon olevan legendaarista Kuopion Hyväristen jalkapalloilijasukua.


Kommentit (0)



Rasputin ja merimakkara

Ihan uutta tietoa Grigori Rasputinista löysin Simon Sebag Montefioren kirjasta: Romanovit 1613–1918. En ole tiennytkään, että sen jälkeen, kun juonitteleva hoviväki vihdoinkin onnistui suurella vaivalla saamaan tämän irstaan munkin hengiltä ja haudattuakin Tsarskoje Selon puistoon, niin miehen tarina ei vielä päätykään tähän.

 

Nimittäin vallankumouksen levottomuuksien aikaan kapinoivat sotilaat kaivoivat Rasputinin ruumiin ylös ja sen jälkeen, kun olivat aikansa tutkineet kalmoa ja mittailleet vainajan sukuelimen kokoa tiilen avulla, kyseinen ruumiinosa leikattiin irti. Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Rasputinin henkilökohtaiselle aseelle, jonka avulla hän pystyi romahduttamaan koko Venäjän suurvallan, tapahtui sen jälkeen.

 

Wikipedian mukaan Rasputinin siitintä säilytetään jossain Pietarin museossa. Epäilen tietoa, koska nykyään, kun Venäjälläkin on siirrytty vapaaseen markkinatalouteen, olisi se varmaan kovaa maksua vastaan nähtävillä jossain vitriinissä, mikäli se olisi todella tallessa.

 

Toisen tiedon mukaan Rasputin siitin olisi ollut myynnissä eräässä lontoolaisessa antiikkiliikkeessä, mutta sellaisenkin tiedon olen lukenut, että tarkemmissa tutkimuksissa kyseinen antiikkikalu olisi paljastunut säilötyksi merimakkaraksi. Merimakkarahan on alkeellinen selkärangaton eläin, joka parhaimmillaan kasvaa viisimetriseksi. Tiettävästi Rasputinin "merimakkara" oli vain 13-tuumainen eli reilut 30-senttinen.


Kommentit (0)



Juoppolallius

Luin eilen kertomastani tsaari Aleksanteri III:n juoppoudesta Simon Sebag Montefioren kirjasta: Romanovit 1613–1918. Kirjan mukaan Aleksanteri pitäytyi tiukasti päihteettömään elämäntapaan työpäivänsä ajan ja myös keskiviikkoiltaisin, jolloin oli virallinen esittelytilaisuus, mutta muina iltoina hän ryyppäsi oikein kaksin käsin.

 

Aleksanterilla oli tapana maata palatsin lattialla ympäripäissään jalkojaan ja käsiään heilutellen ja kiljahdellen kuin pikkulapsi. Hänellä oli myös epämiellyttävä taipumus pyrkiä tarttumaan ohikulkijoiden nilkkoihin. Siinä oli varmasti tapaturman vaara ilmeinen, koska 190-senttinen roteva tsaari oli voimistaan kuuluisa. Hän pystyi sulin käsin vääntämään hevosenkengän suoraksi ja repäisemään korttipakan kahtia.

 

Aleksanterin tanskalaissyntyinen vaimo tsaaritar Maria Fjodorovna oli topakka nainen, joka yritti pitää miehensä kurissa piilottamalla maailman mahtavimman hallitsijan pullot, mutta täysin valvonta ei onnistunut, koska Aleksanteri keksi ompeluttaa saappaisiinsa salataskut, joissa pulloja pystyi säilyttämään suojassa tsaarittaren valvovalta katseelta. 

 

Historioitsijat voisivat selvittää sen, että säilyikö Romanov-suku Venäjällä vallassa yli 300 vuotta sen vuoksi, että suvun miehet olivat jättiläiskokoisia. Pietari Suuren väitetään olleen peräti 204-senttisen, vaikka hänen kengännumeronsa oli vain 38 hänen jälkeläisensäkin olivat hyvin isokokoisia lukuun ottamatta viimeistä tsaaria Nikolai II, joka oli vain presidentti Putinin mittainen eli 170-senttinen. Saattaa hyvinkin olla, että Nikolain lyhytkasvuisuus rapautti Romanovien arvovallan kansan silmissä.


Kommentit (0)



Itsevaltiuden ongelmat

Historia osoittaa, että itsevaltiaan, jollaista monta kertaa myös tyranniksi kutsutaan, on syytä olla rakastettu kansan parissa. Hyvä keino kansansuosion hankkimiseen, mikäli kansaa ei voida ostaa rahalla tyytyväiseksi, on pyrkiä saavuttamaan sotilaallisia voittoja. Lisäksi historia osoittaa, että itsevaltiaan on pyrittävä välttämään sitä, että hänet häpäistään julkisesti, koska itsevaltias voi menettää suosionsa hetkessä. Huolestuneena seuraan, miten Putin selviää aikamme haasteista.

 

Esimerkiksi Venäjällä juhlittiin vielä vuonna 1913 näyttävin menoin kansan rakastaman Romanov-suvun 300 vuotta kestänyttä menestyksekästä hallintokautta. Mutta sitten tulivat ensimmäisen maailmansodan tappiot, ja kansanparissa liikkuvat huhut siitä, että keisarinnan miesystävä irstas munkki Rasputin itseasiassa hallitsi maata ja niinpä koko keisariperhe lyötiin lihoiksi jo viisi vuotta Romanovien 300-vuotisjuhlan jälkeen.

 

Tosin Venäjän vallankumouksen siemen kylvettiin jo 1894, jolloin Aleksanteri III kuoli 49-vuotiaana. Hän oli ihan hyvä hallitsija, mutta juoppolalliuteen taipuvainen, joka taipumus saattoi hyvinkin olla varhaisen kuoleman perussyy. Ainakin vallankumousjohtaja Trotski väitti, että Aleksanterin juoppous teki vallankumouksen mahdolliseksi.

 

Aleksanteri oli hyvä ja arvovaltainen itsevaltias, joka toisenlaisella dietillä olisi voinut johtaa valtiota menestyksellä vielä 30 vuotta, jonka jälkeen Venäjä olisi hyvinkin ollut maailman johtava suurvalta. Hänen seuraajansa Nikolai II oli esimerkillinen perheenisä ja muutenkin mukava intohimoisesti valokuvausta harrastava mies, mutta itsevaltiaaksi hänestä ei ollut eikä hän itsekään itsevaltiaaksi halunnut. Me suomalaiset saamme kiittää pitkälti Aleksanterin III:n alkoholismia itsenäisyydestämme. 


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 6-10 / 3700 Seuraava sivu >>