Uukuniemel\u00e4iselle upseerille Viljam Toiviaiselle esitettiin talvella 1941 Mannerheim-risti\u00e4. Esityst\u00e4 perusteltiin sill\u00e4, ett\u00e4 reservikapteeni Toiviainen osoitti eritt\u00e4in suurta urhoollisuutta ja neuvokkuutta Kollaalla. Esityksen mukaan Sodan viimeisin\u00e4 p\u00e4ivin\u00e4 h\u00e4n joutui toimimaan taisteluosaston komentajana Ulismaisissa tilanteessa, jossa jo parhaittenkin miesten kest\u00e4vyys alkoi pett\u00e4\u00e4 s\u00e4ilytt\u00e4en loppuun asti moraalisen ryhtins\u00e4 ja rauhallisuutensa, kirjoitettiin esityksess\u00e4.Kyseist\u00e4 kunniamerkki\u00e4 ei koskaan Toiviaiselle my\u00f6nnetty, sill\u00e4 Talvisodan ansioiden perusteella Mannerheim-ristin ritareiksi esitetyist\u00e4 483 miehest\u00e4 vain 19 sai lopulta jatkosodan aikana kyseisen kunniamerkin.<\/p>\n\n\n\n
Mauri Toiviainen on vuonna 2001 kirjoittanut Sotahistorialliseen Aikakauskirjaan nro: 20 pitk\u00e4n artikkelin is\u00e4ns\u00e4 Viljamin vaiheista jatkosodan lopun ratkaisutaisteluissa otsikolla Hajonnut pataljoona – kadonnut komentaja. Majuri Toiviainen ei onnistunut kes\u00e4ll\u00e4 1944 Viipurin l\u00e4hist\u00f6n taisteluissa yht\u00e4 hyvin kuin talvisodan Kollaalla. Asia on helppo ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, koska er\u00e4\u00e4n sek\u00e4 Kollaalla ett\u00e4 Tali-Ihantalassa mukana olleen tykist\u00f6n tulenjohtajan mukaan Kollaa oli l\u00e4hinn\u00e4 pes\u00e4pallo-ottelu Tali-Ihantalaan verrattuna.<\/p>\n\n\n\n
Jatkosodassa Toiviainen ei en\u00e4\u00e4 johtanut uukuniemel\u00e4isi\u00e4 miehi\u00e4, vaan h\u00e4nen pataljoonansa oli koottu sis\u00e4savolaisista, joita t\u00e4ydensiv\u00e4t vuoksenrantalaiset evakkopojat. Kun t\u00e4m\u00e4 pataljoona siirrettiin kannakselle pys\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n suurhy\u00f6kk\u00e4yst\u00e4, ihmetteliv\u00e4t miehet aluksi, miksi heit\u00e4 siell\u00e4 siirreltiin kovalla kiireell\u00e4 paikasta toiseen, mutta tositoimiin pataljoona ei aluksi joutunut. Er\u00e4s Tiainen-niminen koiranleuka arvelikin, ettei viel\u00e4 heille ollut l\u00f6ytynyt riitt\u00e4v\u00e4n kovaa paikkaa.<\/p>\n\n\n\n
Riitt\u00e4v\u00e4n kova paikka sitten lopulta l\u00f6ytyikin Viipurin l\u00e4helt\u00e4, jossa suomalaiset yrittiv\u00e4t motittaa hy\u00f6kk\u00e4\u00e4j\u00e4n. Tuota mottia alettiin kutsua ”panssarimotiksi”. Suomalaisten saartorenkaassa oli ainoastaan kilometrin aukko ja sit\u00e4 tukkimaan m\u00e4\u00e4r\u00e4ttiin majuri Toiviainen miehineen. Mutta yritykseksi tukkiminen j\u00e4i, koska kranaatti ja pommisade oli hirmuinen.<\/p>\n\n\n\n
Kotikyl\u00e4ni Suonenjoen K\u00e4rkk\u00e4\u00e4l\u00e4n miehi\u00e4 oli tulppaamassa panssarimottia ja he ovat kertoneet Murokallion pommituksesta ja ihmetelleet sit\u00e4, ett\u00e4 suuri osa 130 koneen pommilastista putosi l\u00e4heiselle suolle. Selitys asialle oli se, ett\u00e4 koneiden ensimm\u00e4inen aalto tuli sellaisesta suunnasta, ett\u00e4 kallio pystyi mieh\u00e4 suojaamaan, mutta toisella yrityksell\u00e4 koneet tulivat siit\u00e4 vaarallisemmasta suunnasta ja j\u00e4lki oli sitten pahaa. Ainakin kaksi naapurin miest\u00e4 K\u00e4rkk\u00e4\u00e4l\u00e4st\u00e4 haavoittui ja paljon mahdollista, ett\u00e4 my\u00f6s luutnantti Onni Markkasen kaatuminen liittyi tuohon pommitukseen, vaikka h\u00e4nen kuolinpaikakseen on merkitty Ylivesi Viipurin mlk.<\/p>\n\n\n\n
Viljam Toiviainen t\u00e4ytti talvisodan alkamisp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 45 vuotta ja h\u00e4n oli yksi vanhimmista Suomen armeijan komppanian p\u00e4\u00e4llik\u00f6ist\u00e4. Kes\u00e4ll\u00e4 1944 h\u00e4n oli jo 49-vuotias ik\u00e4mies ja niinp\u00e4 h\u00e4nen terveytens\u00e4 petti jatkosodan lopulla, jolloin h\u00e4n sairastui pahaan suolistotulehdukseen, joka lienee sama kuin punatauti. Sairaus vei h\u00e4net niin huonoon kuntoon, ett\u00e4 kun h\u00e4n iltah\u00e4m\u00e4riss\u00e4 saapui lomalle kotiinsa, vaimo tunnisti h\u00e4net vasta naurusta ja hampaista.<\/p>\n\n\n\n