Norjalainen ompeluseura


Kimmo Nokkosen Likaista hiihto-kirja sai minut pohtimaan myös urheiluhuijauksiin liittyviä vahingonkorvausongelmia. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan, että vuoden 1995 Trondheimin mömmönhiihdoissa joku julkesi salakuvaamaan sitä, kuinka norjalaiset ennen suurmäen kilpailua, mutta hyppypukujen tarkastuksen jälkeen, perustivat ompeluseuran ja ompelivat pukuihinsa vahvikelangan. Sen avulla Janne Ahosen mukaan suurmäen kilpailussa voi lisätä hyppyyn pituutta jopa 15 – 20 metriä, koska puvusta tulee jäykempi ja se lisää kantopinta-alaa.

Kahden norjalaisen suoritukset hylättiin tämän vilpin vuoksi ja he saivat lisäksi kolmen kuukauden kilpailukiellon, joka kärsittiin kesän aikana. Tapauksesta tulee mieleen se, että kun 1960-luvulla eräs savolainen huippuhiihtäjä sai Hiihtoliitolta neljän kuukauden kilpailukiellon pontikankeiton vuoksi, niin luulen, että sekin rangaistus kärsittiin kesäkaudella.

Myönteistä norjalaisten mäkihyppyvilpissä oli se, ettei toisia norjalaisia hyppääjiä rangaistu, koska heidän ompelupuuhiaan ei ilmeisesti saatu filmille ja positiivinen asia on sekin, etteivät norjalaiset mäkihyppääjät tai yhdistetyn miehet olleet aiemmin syyllistyneet moiseen; eivät he ainakaan sellaista kuulusteluissa myöntäneet.

Kaksi vilpistä kärähtänyttä norjalaishyppääjää oli sillä kaudella ansainneet yli 100.000 euroa palkintorahoja ja ilmeisesti myös paljon erilaisia sponsorituloja. He eivät joutuneet palauttamaan ilmeisellä vilpillä saatuja rahoja eivätkä joutuneet myöskään korvaamaan kanssakilpailijoidensa kärsimiä tulonmenetyksiä. Muistelen, että urheilun ulkopuolella törkeän petoksen raja on 10.000 euroa.

Muistanpa, että uskoontulonsa jälkeen olympiavoittaja Arto Koivisto myönsi katuvaisena elämänkertakirjassaan, että kyllä niilläkin veripusseilla, joita häneen käytettiin, olisi varmaan ollut hyödyllisempääkin käyttöä. Sitä hän ei kuitenkaan pohtinut, että olisiko hän ollut jotenkin korvausvastuussa ansionmenetystä kärsineille kanssakilpailijoilleen. Luulen, että hän salaa mielessään ajatteli, että kaikki muutkin lajin huiput käyttivät samoja kepulikonsteja.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mm-skandaali-muhii-norja-jai-kiinni-manipuloinnista-salavideo-leviaa/9115426


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *