-
Miksi Mara kieltäytyi?
Poliitikkojen muistelmia lukiessa rivien välien lisäksi mielenkiintoisia ovat myös kerrotut juorut, joilla ei välttämättä ole tieteellistä pohjaa. Erkki Tuomiojan muistelmia lukiessani törmäsin mehevään juoruun, joka selittää, miksi presidentti Martti Ahtisaari ei pyrkinyt toiselle kaudelle. Tarja Halonen oli nimittäin paljastanut varmaankin luottamuksellisesti Tuomiojalle sen, että ”kun Mara joskus presidenttikautensa lopulla oli tuskastuneena ilmoittanut, ettei lähde toiselle…
-
Ketkale Stubb
Poliitikkojen muistelmien lukeminen on mielenkiintoista ja erityisen mielenkiintoista on tutkia muistelmien rivien välit, eli selvittää asiat, joista vaietaan . Esimerkiksi Erkki Tuomiojan viimeisimmässä päiväkirjakirjassa on lopussa satoja nimiä käsittävä henkilöhakemisto, josta ihmeekseni puuttui yksi tärkeä nimi, sillä nykyisen presidentin nimeä nimiluettelosta ei jostain syystä löydy, joka puute ei ehkä selity atk-ongelmilla. Kuitenkin pari kertaa Stubb…
-
Painijakansa
Virolaiset ovat menestyksekästä painijakansaa, jota asiaa todistavat kaksi Tallinnasta löytämääni painijapatsasta. Hotelli Suden seinustalla oli Aleksander Abergia esittävä patsas, jonka pronssilaatassa kerrotaan hänen olleen kaikkien aikojen menestynein painija, joka hallitsi ylivoimaisesti lajiaan17 vuoden ajan, jona aikana hän voitti kaikki 5000 ammattilaisotteluaan. Aberg ei ollut mikään jättiläinen, sillä hän oli vain 178-senttinen ja painoa oli siunaantunut…
-
KGB-kynä
Vaikka olenkin huuhaatietoa vastaan taistelevan Skepsis ry:n jäsen, olen viime aikoina alkanut uskoa dematerialaistumisilmiöön, jolla tarkoitetaan sitä, että esineet voivat hävitä olemattomiin. Ikääntymisen myötä olen havainnut, että varsinkin sukilla ja kynillä on yliluonnollinen taipumus kadota. Tosin kuulakärkikyniä olen välillä etsinnöissä löytänytkin, mutta yleensä ne ovat muuttuneet selittämättömällä tavalla toimimattomiksi. Joskus jopa kehittelin teoriaa siitä, että…
-
Koppi
Tallinnassa kävin tutustumassa myös KGB:n vankityrmiin. Suurimman järkytyksen minuun teki noin yhden neliömetrin suuruinen vankikoppi. Siinä vanki ei pysty istumaan eikä nukkumaan. Luulen, että itse ainakin olisin muutaman vuorokauden seisottamisen jälkeen kertonut kaiken, minkä tiedän ja varmaan vähän enemmänkin. Tuo seisontakoppi saattoi olla yksi KGB:n pehmeimmistä tiedonhankintamenetelmistä. Toisaalta KGB ei ole ollut ainut kidutusta harrastanut…
-
Markat, farkut ja sukkahousut
KGB-museon opas kertoi, että Viru-hotellin työntekijät saivat Neuvostoliiton aikaan palkkaa sata ruplaa kuussa. Muistelen, että rupla vastasi viralliselta vaihtoarvoltaan peräti seitsemää markkaa ja tutkimuksissani ilmeni, että vuoden 1975 Suomen markka vastasi arvoltaan 1,5 nykyeuroa, joten Viru-hotellin työntekijä ansaitsi nykyrahassa noin tuhat euroa kuussa. Se ei ollut huono palkka siihen aikaan, koska verotus oli silloinkin itänaapurissa…
-
Melkein maailman ensimmäinen kännykkä
Sen lisäksi, että Neuvostoliiton sosialistinen suunnitelmatalous onnistui 1970-luvulla kehittämään maailman parhaan suklaattoman suklaan, se onnistui melkein kehittämään myös maailman ensimmäisen kännykän. Nimittäin KGB:n museon opas kertoi, että Viru-hotellin ravintolassa oli käytössä ihan tavallisen näköisiä leipälautasia, joiden sisälle oli asennettu mikrofoni ja sille paristo. Luulen, että halutessaan Neuvostoliiton sosialistinen suunnitelmatalous olisi pystynyt kehittämään myös maailman ensimmäisen…
-
Talkkunasuklaa
1970-luvulla Neuvostoliiton sosialistinen suunnitelmatalous onnistui kehittämään suklaalle korvaavan tuotteen, jota kutsuttiin kamatahveliksi ja meillä talkkunasuklaaksi. Kamatahvel syntyi Neuvostoliiton loppuaikoina vuonna 1970 puhtaasta tarpeesta, sillä maailmanlaajuisen kaakaopulan vuoksi raaka-aineiden hinnat nousivat ja saatavuus heikkeni. Virolaisen Kalevin makeistehtaan oli pakko keksiä luova ratkaisu kaakaovoin korvaamiseksi ja se onnistui asiassa. Insinöörit päättivät kokeilla Viron kansallisylpeyttä, edullista ja ravitsevaa kama-jauhoa. Tuloksena…
-
Hybridisoturi
Eilen mainitsemani Pronssisoturi-patsaan nimeksi soveltuisi monien mielestä myös Hybridisoturi, koska vuonna 2007 Tallinnan kaduilla taisteltiin, kun Pronssisoturin siirto kaupungin keskustasta sotilashautausmaan lähelle käynnisti mellakat, joissa venäläismielinen nuoriso tappeli virolaisten poliisien kanssa. Samaan aikaan myös jostain syystä Viron pitkälle digitalisoitunut yhteiskunta joutui erilaisten palvelunestohyökkäysten kohteeksi. Muistanpa tv-uutisissa näytetyn Tallinan kaduilla raivoavia hysteerisiä nuoria ja mielessäni ihmettelin,…
-
Pronssisoturi
Virolaisetkin ovat sivistyskansaa ja niinpä Pronssisoturikin saa seisoa ihan rauhassa vailla töhryjä. Patsas esittää kaatunutta puna-armeijalaista suremassa kaatunutta toveriaan. Pronssisoturi mallina oli aikansa johtava alfauros Krister Palusalu, joka voitti Berliinin kisoissa olympiakultaa raskaassa sarjassa molemmissa painimuodoissa. Hänkin oli puna-armeijalainen vielä syksyllä 1941, jolloin hän Vienan Karjalassa loikkasi Suomen puolelle. Häntä oli vastaan ottamassa kultamitalivoimistelija Heikki…