Pentti Saarikoski halusi tehdä itsestään myytin ja niinpä hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että myös hänen fyysisestä ylivoimaisuudestaan kerrottiin juttuja. Varma tieto kertoo, että Saarikoski voitti rykmenttinsä maastojuoksumestaruuden. Tietoa voi kuitenkin epäillä, koska hän ei ollut päivääkään armeijassa, sillä kutsunnassa mies hylättiin fyysisen heikkouden vuoksi.
Tiedetään myös, että vedonlyönnin seurauksena hän olisi laskenut ulsteri päällä Lahden hyppyrimäestä, joka hänen aikanaan oli 80 metrin mäki, jota Tiilikais-Pekka nimitti Lahden sementiksi. Hyppäämiseen liittyvästä lahjakkuudesta kertoo myöskin se varma tieto, jonka mukaan kouluaikoina tuleva runoilija oli ilmiömäisen hyvä korkeushyppääjä, ja ainoastaan epätavallisen roikkuvat kivespussit estivät aivan terävimpään kansalliseen kärkeen pääsemisen. Hyppylahjakkuudessa lienee sen verran totuuspohjaa, että runoilijan isä oli Urho Kekkosen ohella 20-luvulla maamme parhaimpia kolmiloikkaajia.
Unohduksiin on kuitenkin jäänyt se, että jo vuonna 1956 Saarikoski heitti keihästä 99,52, siis reippaasti yli silloisen ja nykyisenkin maailmanennätyksen.Välinekin oli aivan sääntöjen mukainen. Tyyli tosin ei ollut, sillä suoritus tapahtui baskien kehittämällä barra vasca eli saippuatyylillä. Siinä heitto tapahtuu pyörähdystyylillä kuten kiekonheitossa ja suorituksen loppuvaiheessa väline sujautetaan kainalon alitse, jonka vuoksi keihäs on hyvä saippuoida. Italialainen kiekonheittäjä Alfredo Consolini heitti tällä tyylillä keihästäkin peräti 105 metriä. Tyylin ongelmana on, että heiton suuntaa oli vaikea hallita ja niinpä tapaturmanvaara oli ilmeinen.
On kuitenkin epäilty, että kyseinen haamuheittäjä olisi saattanut olla runoilijaneron täyskaima raumalainen kansallisen tason kiekon- ja moukarinheittäjä Pentti Saarikoski. Kuitenkin on syytä huomioida, että Pekka Tarkan Saarikosken elämänkertateoksessa on kuva riemukas ilme naamallaan kiekkoa viskaavasta nuoresta Pentti Saarikoskesta, joka todistaa, että runoilija harrasti myös heittolajeja.
Tässä esitellään barra vasca-tyyliä: https://www.bing.com/videos/search?q=barra+vasca-tyyli%2c+youtube&view=detail&mid=0EF22410D4A3275E7DBD0EF22410D4A3275E7DBD&churl=&ru=%2fsearch%3fPC%3dV205%26q%3dbarra%2bvasca-tyyli%252c%2byoutube%26FPIG%3dBE5939CFEBDE43A49F980A754E212EED%26first%3d11%26FORM%3dPERE%26ajaxnorecss%3d1%26sid%3d32372589C6E56F44333832E9C7756ECA%26format%3dsnrjson%26jsoncbid%3d0%26ajaxsydconv%3d1%26ajaxnoresbf%3d1&mmscn=vwrc&FORM=WRVORC