KGB-kynä


Vaikka olenkin huuhaatietoa vastaan taistelevan Skepsis ry:n jäsen, olen viime aikoina alkanut uskoa dematerialaistumisilmiöön, jolla tarkoitetaan sitä, että esineet voivat hävitä olemattomiin. Ikääntymisen myötä olen havainnut, että varsinkin sukilla ja kynillä on yliluonnollinen taipumus kadota. Tosin kuulakärkikyniä olen välillä etsinnöissä löytänytkin, mutta yleensä ne ovat muuttuneet selittämättömällä tavalla toimimattomiksi.

Joskus jopa kehittelin teoriaa siitä, että kun sukkani ja kynäni tuntevat aikansa olevan lopussa, ne vaeltavat norsujen lailla kuolemaan jonnekin salaiseen paikkaan ja otaksun, että jossakin sijaitsee suuri putous, jonka takana on suuri salainen luola, jonne sukkani ja kynäni vaeltavat.

Tallinnan KGB-museossa huomasin jälleen kynättömyysongelmaan, mutta onneksi sieltä sai ostaa kuulakärkikynän. Nyt sitten tunnen syviä eettisiä ongelmia sen suhteen, voinko julkisuudessa käyttää häpeämättömästi kynää, jonka kyljessä lukee oikein isosti KGB. Monien sivistyneiden ihmisten mielestä Neuvostoliiton salaiseen poliisiin ei tulisi suhtautua huumorilla eikä sitä pidä karnevalisoida. Luulen, että monissa sivistysmaissa, kuten esimerkiksi Israelissa, Saksassa tai jopa Venäjällä saattaisi joutua ongelmiin, jos käyttäisi kynää, jossa lukisi Gestapo.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kun tutkin netistä tietoa Neuvostoliiton silloisen salaisen poliisin NKVD:n toiminnasta Virossa, niin sellaisenkin tiedon löysin, että sen jälkeen, kun Viro liittyi neuvostokansojen suureen perheeseen, maassa olisi surmattu sen miljoonasta asukkaasta noin 30.000 ja 100.000 olisi viety Siperiaan. Voi olla, että nuo tiedot ovat liioittelua, koska esimerkiksi Suomessa uskottiin, että Stalinin aikaan Neuvostoliitossa asuneista 30.000 suomalaisesta olisi tapettu lähes puolet. Nyt kuitenkin löysin tutkimustuloksen, jonka mukaan tapettuja oli ehkä vajaa kolmannes.

Mietinpä nyt sitä, että miten suomalaisten olisi käynyt, jos maa olisi talvisodan jälkeen liittynyt neuvostokansojen suureen perheeseen. Sotimisen jälkeen suomalaisten kohtelu olisi voinut olla sattuneesta syystä kovempaa kuin virolaisten. Ehkäpä prosentti kansasta, eli suuri osa intelligentsiasta kansakoulunopettajista ylöspäin, olisi surmattu, jolloin ruumiita olisi tehty 40.000 kpl ja 10 % kansasta, eli 400.000 henkeä olisi kulakkeina kyyditty Siperiaan.

Muuten se KGB-kynä on ihan hyvä kynä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *