Vaikka Telluksen tilanne onkin katastrofaalinen, niin siitä huolimatta minua ilahduttaa suuresti se, että Vantaan Salamia edustava Riku Illukka juoksi eilen 200 metrin Suomen ennätyksen. Voi olla, että suomalainen on tällä hetkellä Pohjolan nopein mies, vaikkakin eräät rakenteelliset seikat estävät meitä suomalaisia pärjäämästä etelämaalaista geeniperimää edustaville pikajuoksijoille.
Illukka on niin harvinainen sukunimi, että epäilen Rikun sukulaisen liittyvän dramaattisesti maamme urheilu- ja sotahistorian tapahtumiin. Nimittäin Helsingin Sanomien kuva todistaa, että Viipurin Reippaan voimistelija Jarl Illukka oli vähän ennen kuolemaansa valmistamassa käsikranaatteja Viipurissa Pietisen huonekalutehtaalla sikäläisen suojeluskunnan käyttöön. Pietisen tehtaalla Viipurin Reippaan urheilijanuorukaiset valmistivat käsikranaatteja ja säilyttivät myös kivääreitään.
Viipurin punakaarti oli saanut vihiä tehtaan epäilyttävästä toiminnasta ja lähetti sinne Talikkalan Tovereiden urheilijanuorukaisia tarkastamaan tilannetta. Tehtaalla syntyi tulitaistelu, jossa punaisten partiota johtaneesta viilari August Anderssonista tuli sisällissodan ensimmäinen kaatunut ja valkoisten konttoristi Jarl Illukasta sodan ensimmäinen kaatunut urheilija.
Illukka on niin harvinainen sukunimi, että en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö 200 metrin upean Suomen ennätyksen juossut Vantaan Salamien Riku Illukka voisi olla Illukan Jallun sukulaisia. Vantaan Salamat on muuten hyvä seura pikajuoksijalle. Viipurissa toimi aikoinaan kuljetusliike Viipurin Nopea ja minusta viipurilaistaustaiset pikajuoksijat voisivat perustaa samannimisen urheiluseuran.
Jotain Viipurin kaupungin elämänmenosta kertoo se, että samaan aikaan kuin Pietisen tehtaalla aloitettiin sisällissota, niin puolen kilometrin päässä pelattiin Helsingin ja Viipurin välistä jääpallo-ottelua eikä sitä keskeytetty sodan alkamisen vuoksi, vaikka taiston temmellyksen ääni varmasti haittasikin tuomarin vihellysten kuulumista. Ensimmäisen puoliajan jälkeen Viipuri johti 4-3, mutta ottelu päättyi tasatulokseen 8 – 8.
Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että kun Helsingin Työväentalon torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi, niin meneillään ollut painiturnaus sentään ymmärrettiin keskeyttää tapahtuman johdosta ja sen sijasta painisalissa aloitettiin tanssit.
Helsingin Sanomien julkaisemassa Sotamuseon kuvassa viipurilaiset urheilijanuoret Illukan Jallu, joka on kuvassa vasemmalla ja Ahokkaan Vilho valmistamassa käsikranaatteja vähän ennen kohtalokasta kahakkaa. Luulen, että kuvan keskellä on jääkäri Paul Henrichsson, joka ampui sisällisodan lähtölaukauksen, joka surmasi viilari Anderssonin: