Eilen satuin avaamaan telkkarin, kun sieltä tuli aika monennen kerran uusintana Herrasmiehiä ja huijareita-sarjan jakso, jossa kerrottiin pankkirosvo Matti Volvo-Markkasesta. Minusta ohjelman nimi oli harhaanjohtava, koska vaikka mies on kaukaista sukua, niin herrasmieheksi häntä ei voine kutsua. Tai sitten hän oli vähän samanlainen herrasmies kuin Neuvostoliiton diplomaatti Viktor Vladimirov, joka ulkonäöltään ja käytökseltään kyllä vaikutti englantilaiselta herrasmieheltä, mutta joka tosiasiassa oli KGB:n murha- ja sabotaasiosaston johtaja.
Ja KGB:n mies oli Volvo Markkanenkin. Luin aikoinaan Taavi Kassilan Markkasesta kertovan kirjan nimeltään Kameleontti ja Volvon tarinoista tuli mieleeni sanonta, että kun savolainen on äänessä, vastuu jää hyvin pitkälle kuulijalle. Kirjassa Markkanen nimittäin kertoi ennen pankkimiehen uraansa toimineensa KGB:n ja ranskalaisen terroristijärjestö OAS:n palveluksessa. Terrorijärjestöstä hän erosi sen jälkeen, kun terroristityttö, jota hän lempi, sai Algeriassa luodin päähänsä. Sen jälkeen Volvo alkoi ajankulukseen harrastamaan pankkien ryöstelyä. Minusta Markkasen kertomus tuntui liian hullulta ollakseen totta.
Suojelupoliisin virallinen historia kuitenkin paljastaa, että KGB-asiassa Markkanen todennäköisesti puhui ainakin osittain totta. Nimittäin Suojelupoliisi tarkkaili nuorta Markkasta vakoilusta epäiltynä ja hänen uskottiin olleen jopa Neuvostoliitossa koulutetun miehen. Vahvana todisteena pidettiin sitä, että kun Markkasen tavaroita tutkittiin, havaittiin, että hänen paitansa oli turmeltu juuri sillä tavalla kuin Moskovan pesuloissa tapahtuu.
Volvo Markkanen antoi Taavi Kassilan kirjassa itsestään kuvan kohteliaana herrasmiesrosvona, joka pankissa asioidessaan jutteli henkilökunnalle mukavia. Tosi asiassa hän ainakin yhden ryöstön yhteydessä ampui Tanskassa kaksikin kertaa pankin vahtimestaria ja sai siitä hyvästä murhayrityksestä 16 vuoden tuomion. Vahtimestarin hengen saattoi pelastaa povitaskussa ollut muistivihko, joka pysäytti luodin. Eli nallipyssyn luokkaa oli Markkasen ase sillä kertaa.
Sen sijaan, kun Markkanen pakeni sittemmin Suomessa vankilasta, oli hänellä käytössään järeämpi ase, jolla hän uhkasi vartijaa. Volvo oli vankilan työpajassa valmistanut salaa kertalaukaustussarin, jonka käyttövoimana olivat piipun perälle ahdetut tulitikun päät, joita oli muistaakseni raaputettu sinne peräti 200 – 300 kpl.
Poliisin myöhemmissä tutkimuksissa asetta pidettiin hyvin vaarallisena. Sellainen se varmasti olikin ja luultavasti varsinkin ampujalle, koska pentuna meillä oli tapana valmistaa tulitikun päistä räjäyteltäviä ”jytkyja” ja muistelen, ettei me uskallettu viittä tulitikun päätä enempää pommeihimme asentaa, ja silloinkin pamaus oli jo sellainen, että korviin koski.