Presidentin kyyditys-elokuvan innoittamana mietin, mikä järki oikein oli Ståhlbergin presidentillisen pariskunnan muiluttamisella. Jos entinen presidentti olisi haluttu murhata, niin mitään kyyditystä ei olisi sen vuoksi tarvinnut järjestää, sillä kyllä murha olisi järjestynyt yksinkertaisemminkin. Eikä Ståhlbergin työntäminen itärajan yli olisi olut järkevää, koska hän tuskin olisi suostunut Neuvostoliittoon kävelemään, vaikka häntä oli Ukko-Mauserilla uhkailtu, jollainen elokuvassa oli ainakin yhdellä muiluttajalla käsissään. Kyseinen reikärauta oli ihan liian iso ase muutenkin ahtaaseen autoon.
Luulen, että Ståhlberg, joka oli niitä harvoja porvareita, joita muilutettiin, kyydittiin sen vuoksi, että lapualaiset halusivat pelotella patkuleita, joiksi he nimittelivät vapaamielisiä porvareita, joita fasismi ei miellyttänyt. Luulen, että savolainen opettaja-kirjailija Ernst Lampén on Ståhlbergin lisäksi ainut muilutettu porvari, vaikka Lapuan liikkeen järjestämiä autoretkiä tapahtui maassamme noin 250 kpl. Niistä ainakin kolme päättyi kyydittävän kuolemaan Suomen puolella. Itärajan yli kuskattiin noin 50 kommunistiksi epäiltyä ja luulen, että heistä useimmat pääsivät myöhemmin hengestään Stalinin vainoissa.
Rantasalmen papin poika Lampénin muilutuksen syyt olivat uskonnolliset. Hän oli eronnut kirkosta, määritteli itsensä ateistiksi ja oli yksi Vapaa-ajattelijain liiton aktiiveista ja siviilirekisteriyhdistysten perustajista. Hän teki valistus- ja puhujamatkoja uskonnonvapauden ja kirkosta eroamisen puolesta ja tällaiselta matkalta hänen kaapattiin lapualaisten autoon. Huumorintajustaan tunnettu Lampén (joka oli tapahtuma-aikaan jo 72-vuotias) suhtautui kyyditykseensä ominaiseen tapaansa ja kuittasi tapauksen toteamalla myöhemmin: ”Minua nauratti niin mitattomasti”.