Eilen mainitsemani Skoptsi-lahko, joita myös kuohilaisiksi kutsuttiin, syntyi Venäjällä 1700-luvun loppupuolella, ja sen jäsenet harjoittivat uskonnollisista syistä kastrointia pelastuksen ja siveyden saavuttamiseksi. Liikkeellä oli vahva jalansija myös Pohjois-Venäjällä, Vienan Karjalassa ja Aunuksessa, mistä se levisi jonkin verran myös Suomen puolelle. Esimerkiksi Uukuniemen Mensuvaaran kylällä asui ennen talvisotaa kuusi kuohilasta.
Nykyään kuohilaiden-lahko on hävinnyt maastamme. Juttelin häviämisen syistä uukuniemeläisen pastorin kanssa, jonka mukaan on ihan ymmärrettävää, että kuohilaat kuolevat sukupuuttoon ihan anatomisista syistä. Asiaa enemmän tutkittuani minulle on kuitenkin selvinnyt, että lahko säilyi parisen sataa vuotta sen vuoksi, että kuohilaat ostivat ottolapsikseen köyhien perheiden lapsia, kasvattivat heidät uskoonsa ja pyrkivät sitten aikuisuuden kynnyksellä kastroimaan heidät. Maamme koripalloväen kannattaa huomioida se, että kastroiminen lisäsi miesten keskipituutta keskimäärin neljä senttiä. Se seikka lisää merkittävästi levypallovoimaa, joka on tärkeä menestystekijä koripalloilussa.
En ole löytänyt tieteellistä tutkimusta kuohilas-lahkosta, mutta eräs Karjalan historian tuntija tiesi kertoa, että viimeinen kuohilaiden kokous pidettiin toisen maailmansodan jälkeen Petroskoin lähellä entisen Säde-kommuunin mailla. Säde-kommuuni on meille tuttu siitä, että Antti Tuurin romaanin Ikitien tapahtumat sijoittuvat sinne.
Säde-kommuunin toiminta loppui siihen, että Stalinin vainojen aikaan saapui kuorma-auto, johon kommuunin kaivontekotalkoissa olleet miehet kerättiin eikä heistä sen jälkeen ole kuultu. Kommuunin tomerana puheenjohtajana toimi tuosta ihan läheltä Jäppilästä syntyisin ollut Kalle Siikanen, joka johti joukkojaan sikäli edestä, että lahjoitti kommuunilleen kultahampaat suustaan, kun miehille ei muuten saatu ostettua kunnon työhousuja.
Luulenpa tietäväni, miten Suomen viimeiselle kuohilaalle kävi. Nimittäin opiskeluaikaan vierailin Rikosmuseossa, jossa opas esitteli muutamasta klapista puotinarun avulla koottua sylinterin ja männän kaltaista laitetta, jonka avulla eräs mies oli jurskauttanut itsensä irti miehuudestaan. Leikkaus oli onnistunut, mutta leikattava ikävä kyllä kuoli ilmeisesti veren hukkaan. Salvaimeksi nimeämäni laite oli ainakin kovasti verinen.
Voi olla, että vielä tässä elämässä luen Erkki Piiroisen kirjan Karjalan pyhät kilvoittelijat, koska siinä saattaa olla lisätietoa kuohilaista: https://www.finlandiakirja.fi/fi/erkki-piiroinen-karjalan-pyhat-kilvoittelijat-3612f8