Minä, joka uskoin tietäväni hiihtohistoriasta kaiken olennaisen, yllätyin, kun Suonenjoen Suuren Hiihtohistoriallisen näyttelyn avajaisissa Rauno Miettinen kertoi hypänneensä aikoinaan Germina-merkkisillä itäsaksalaisilla suksilla, kuten kaikki muutkin meikäläiset, jos vain saivat sellaiset jostain hankittua.

llmeisesti DDR:n laki ei juurikaan sallinut yksityistä kaupallista liiketoimintaa ja niinpä DDR:n hiihtäjät eivät käyneet kauppaa rahalla, vaan suomalaisia murtomaasuksia vaihdettiin itäsaksalaisiin mäkisuksiin. Laki ehkä nippanappa salli sellaisen menettelyn. Aika yllättävää, että vaikka Järvinen hallitsi suvereenisti murtomaasuksimarkkinoita, niin kunnon kestävää mäkisuksea ei suomalaisesta koivusta onnistuttu valmistamaan.

Germina-mäkisuksi oli hyvin raskastekoinen, sillä ne painoivat 3-4 kiloa kappaleelta eli yhteensä suksipari saattoi olla kahdeksankiloinen. Kun tuollaista Germina-suksea tutkin, se vaikutti olevan pelkkä umpipuinen lankku ja painosta päätellen saarnea eikä koivua, mutta tekoäly kertoo, että kyllä se oli ihan sälesuksi, jonka valmistuksessa käytettiin saarnea, koivua ja hickorya, joka on vielä saarneakin kovempaa ja painavampaa.

Itselläni on 60-luvun Ruotsin armeijan saarnisukset, jotka ovat äärimmäisen jäykät kolopareet ja jos tälläinen suksi sukeltaa lumen pinnan alle, ei se sieltä samalla tavalla nouse itsestään ylös, kuten joustavasta koivusta valmistettu sivakka tekee.

Sen sijaan ruotsalaisen suksipaketin mukana tulleet terässauvat ovat ihan hyvät ja varsinkin kestävät. Olen jyrkästi sitä mieltä, että nykyajan keveät, mutta helposti katkeilevat kuttaperkkaa olevat sauvat tulisi hiihtosäännöissä kieltää ja kaikkien tulisi käyttää katkeamattomia rautasauvoja. Turhan moni hiihtokilpailu on viime vuosina ratkennut siihen, kun kuttaperkkasauva on katkennut.