Arvo Tuominen korosti eilisen juttuni liitteenä olleessa Venäjä-luennossaan sitä, että suomalaisia ja venäläisiä yhdistää samanlainen huumorintaju. Ja niinhän se taitaa olla, sillä en tähän hätään keksi yhtään hyvää ruotsalaisvitsiä, mutta venäläisiin liittyviä montakin. Jotenkin ruotsalaiset ovat jotenkin lapsekkaan hyväntahtoisen oloisia ihmisiä ja heidän huumoristaan puuttuu suomalaisia ja venäläisiä viehättävä ilkeys.

Muistanpa esimerkiksi kuulleeni venäläismummosta, jolla oli vain yksi kenkä, jota epäkohtaa pysähtyi myös pääsihteeri Brezhnev kauhistelemaan ja hän uteli, että mihin mummokulta on kenkänsä hukannut. Siihen mummokulta kivahti, että ”en minä ole mitään hukannut, minä löysin tämän.” Ruotsissa ei jostain syystä tuollaisia kenkäpuolivitsejä harrasteta.

Kerran Aunuksessa, jonka karjankielinen nimi on hyvin humoristisen kuvaavasti Anus, törmäsin starikkaan, joka lupasi kertoa hyvän vitsin, jos ostaisin häneltä karjalaisen keittokirjan. Uhrasin säälistä kaksi euroa ja kuulin starikalta seuraavan suomalaisen miekankäyttötaitoa ihailevan tarinan:

Venäläinen, ruotsalainen ja suomalainen kilpailivat siitä, kuka on taitavin miekan käytössä. Ensiksi esiintyi venäläinen. Huit ja kärpänen putosi kahtena kappaleena lattialle. Sitten oli vuorossa Ruotsin poika. Huit, huit ja kärpänen putosi kolmena kappaleena. Lopuksi huitaisi suomalainen. Huit ja kärpänen jatkoi lentoaan. ”Mutta eipä jatka enää sukuaan” totesi suomalainen itsevarmasti.