Markat, farkut ja sukkahousut


KGB-museon opas kertoi, että Viru-hotellin työntekijät saivat Neuvostoliiton aikaan palkkaa sata ruplaa kuussa. Muistelen, että rupla vastasi viralliselta vaihtoarvoltaan peräti seitsemää markkaa ja tutkimuksissani ilmeni, että vuoden 1975 Suomen markka vastasi arvoltaan 1,5 nykyeuroa, joten Viru-hotellin työntekijä ansaitsi nykyrahassa noin tuhat euroa kuussa.

Se ei ollut huono palkka siihen aikaan, koska verotus oli silloinkin itänaapurissa lievää eikä leipä tai asuminen maksaneet paljoa. Muistelen, että leipä oli hyvää ja niin halpaa, että sitä syötettiin karjalle rehuna. Asunnot olivat pieniä eikä niiden kuntoa voinut moittia, ei ainakaan liiaksi.

Yksi tärkeä luontaisetu Viru-hotellin henkilökunnalla oli ja se oli se, että he pystyivät käymään länsikauppaa. Opas kertoi, että suomalaiselle maksettiin länsifarkuista peräti 70 ruplaa, eli kolmen viikon palkan verran. Olisi mielenkiintoista selvittää, paljonko neuvostoliittolainen pk-yrittäjä sai näistä farkuista, kun ne myytiin sitten jossain Siperian kaupungissa, jossa kaivos- ja öljymiehillä olivat hyvät palkat, mutta jossa kaupoissa ei ollut juurikaan ostettavaa.

Jos olisin nuorempi mies, alkaisin tekemään tutkimusta siitä, miten pk-yrittäjyys ja markkinatalous toimivat sosialistisen suunnitelmatalouden varjossa, jossa virallisella valuutalla ei ollut paljoa arvoa, mutta purukumit, Marlboro-askit, sukkahousut ja farkut toimivat rinnakkaisina vaihdonvälineinä. Jos esimerkiksi Marlboro-aski toimi rahan korvikkeena, eli arvon mittana, vaihdon välineenä ja arvon säilyttäjänä, niin polttiko joku heikkoluonteinen joskus silti Marlboron vai säilytettiinkö askeja pankkiholvissa, kuten arvopapereita nykyään.

Tässä yhteydessä suosittelen kaikille Yury Shikalovin kirjaa Markat, farkut ja sukkahousut. Shikalov on nykyään Itä-Suomen yliopiston tutkija, joka on elänyt ja käynyt koulunsa Neuvostoliitossa, on koonnut tähän vuonna 2020 ilmestyneeseen kirjaan varsin mielenkiintoisen tarinan Venäjän ja Suomen välisestä kaupasta katutasolla. Udmurttitaustainen Shikalov on kunnostautunut myös maratoonarina ja voitti muistaakseni vallan Euroopan mestaruuden jossain ikäkausikilpailuissa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *