Koppi


Tallinnassa kävin tutustumassa myös KGB:n vankityrmiin. Suurimman järkytyksen minuun teki noin yhden neliömetrin suuruinen vankikoppi. Siinä vanki ei pysty istumaan eikä nukkumaan. Luulen, että itse ainakin olisin muutaman vuorokauden seisottamisen jälkeen kertonut kaiken, minkä tiedän ja varmaan vähän enemmänkin. Tuo seisontakoppi saattoi olla yksi KGB:n  pehmeimmistä tiedonhankintamenetelmistä.

Toisaalta KGB ei ole ollut ainut kidutusta harrastanut tiedustelupalvelu maailmassa. Saksan Gestapolla oli käytössään generaattori, jolla melkein kaikki kuulusteltavat saatiin laulamaan; poikkeuksena oli eräs virolainen kommunisti, joka kuului siihen pieneen vähemmistöön ihmiskunnasta, joka ei tunne kipua.

Länsimaista sivistystä puolustava Usa:kin käyttää ilmeisesti vielä nykyäänkin vesikidutusta, jossa terrorismista epäilty kuulusteltava upotetaan veden alle tarpeelliseksi katsottavaksi ajaksi. Presidentti Georg Bush Junior ei jostain syystä pitänyt tätä kuulustelumenetelmää kidutuksena.

Jarmo Niemisen toimittamassa Taavetti Heikkisen päiväkirjoihin perustuvassa Rintaman poliisi-kirjassa kerrotaan, että sotapoliisin kuulustelijana Heikkinen turvautui keppiin epäiltyjä vakoilijoita kuulustellessaan, koska köyhällä Suomella ei ollut varaa kalliisiin generaattoreihin. Eräät kuulusteltavat tarvitsivat keppiä Heikkisenkin mielestä oikein kunnolla, ennen kuin nämä suostuivat yhteistyöhaluisiksi. Ilmeisesti kuulusteltavia hakattiin kepillä jalkapohjiin, koska se tekee hyvin kipeää eikä jälkiä jää. 

Rintaman poliisi-kirjasta paljastuu, että kuulustelija Heikkinen ei kuitenkaan ollut ihan tunteeton ihminen, koska häntä säälitti tapaus, jossa sotapoliisien piti jouluaamuna teloittaa eräs partisaanipoikaansa auttanut yksinkertainen karjalaisukko. Heikkinen arveli, että se tapaus tulee häiritsemään monen asiaan osallistuneen joulumieltä koko lopun elämän. 

Käsittääkseni Suomen laki ei sallinut edes sota-aikana vakoilijoiden pieksämistä, mutta siitä huolimatta ainakin tarinoiden mukaan maamme poliisilaitoksilla annettiin vielä 60-luvun pitkätukkaradikaaleille kumipuun oksaa oikein kunnolla. Luulen, että samaa tehtiin eräille muillekin poliisin asiakkaille, ja olen kuullut, että tämä asia saattoi olla erään hirveän poliisisurman taustalla.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *