Vaikka eilen kirjoitin, että Ville Ritola saattaisi hyvinkin olla ihmiskunnan historian paras kestävyysjuoksija, mikäli hän olisi ehtinyt kirvesmiehen kiireiltään Antwerpenin olympialaisiin, niin aina hän ei ollut huippukunnossa. Kuopiolainen kirjailija Jouni Tossavainen kertoo kirjassaan New Yorkin lentävä suomalainen, että savolaisjuoksijat hallitsivat sata vuotta sitten Amerikan rahakkaita katujuoksuja samaan tapaan kuin nandiheimon miehet nykyään.
Parhaimmillaan lentävät savolaiset, eli kuopiolainen Hannes Kolehmainen, nilsiäläinen Ville Kyrönen ja kuopiolainen Otto Laakso, ottivat New Yorkin halkijuoksussa kolmoisvoiton. Neljäntenä ja viidentenä olivat sitten eteläpohjalaiset Ville Ritola ja Juho Tuomikoski.
Tossavainen paljastaa, että savolaisten menestyksen salaisuus oli se, että he juoksivat järjen kanssa toisin kuin eteläpohjalaiset kanssakilpailijansa. Savolaisporukan älyllisesti lahjakkain ja sen valmentajana toiminut Viljami Kolehmainen, joka oli juoksijanakin pitkillä matkoilla veljeään Hannesta parempi, mutta joka ei ammattilaisjuoksijana voinut osallistua olympialaisiin, oli laatinut suojateilleen oivallisen taktiikan.
Juoksun viimeiselle virkistäytymisasemalle hän toimitti omenan näköisen pesusienen, josta lentävät savolaiset imaisivat virkistystä loppumatkalle. Sienen sisältämä urheilujuoma oli kahvin, pirtun ja oopiumin sekoitus.
Tossavaisen kirjasta ei selviä, sotkivatko virkistäytymisaineet Nilsiän miehen ymmärryksen vai oliko kyseessä vain vahinko, kun kerran Hannes ja Ville sopivat selkeässä johtoasemassa vähän ennen maalia, että voitto jaetaan sulassa sovussa. Mutta kuinka ollakaan maalituomarit näkivät Villen tulleen maaliin muutaman tuuman Hannesta edellä.
Tämä tapaus rikkoi miesten välit lopullisesti eikä tapauksen jälkeen petetty Kolehmainen suostunut puhumaan sanaakaan Kyröselle moneen vuoteen. Eli hymyilevästä Hanneksesta löytyi särmääkin. Toisenkin kerran Hannes osoitti itsessään piilevän särmää. Se tapahtui silloin, kun Helsingin Kisaveikot yrittivät saada hänet siirtymään työläisseura Helsingin Jyrystä omiin riveihinsä tarjoamalla hänelle työpaikan vahtimestarina. Silloin Hannes kieltäytyi tarjouksesta vetoamalla niskavammaansa, joka esti häneltä kumartelun.