Käkisalmi-museon Laatokka – Karjalan meri näyttelyssä ollut Sa-kuva, jossa lottakaunotar harrastaa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyritornissa, palautti mieleeni sen, että tuo jopa jääkaappimagneetiksi kelvannut ikoninen kuva, synnytti aikoinaan sotahistoriantutkijoiden keskuudessa sosialistisessa mediassa kiivaasti vellovan keskustelun naisen henkilöllisyydestä, ja tässä vaiheessa olenkin taipuvainen äänestämään sen mielipiteen puolesta, ettei kuva esitäkään lotta Ellen Kiurua, vaikka SA-kuvan tekstissä niin erheellisesti kerrotaan.
Sen niminen lotta on kyllä ollut, mutta oikea Ellen oli ihan erinäköinen kuin kuvan lottakaunotar. Oikea Ellen Kiuru oli aito karjalaisbrunetti eikä ollenkaan SA-kuvan arjalaisblondin näköinen. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Karjalassa arvostettiin brunetteja, jopa siinä määrin, että kun Viipurin Höyrymylly alkoi valmistaa 1930-luvulla Eloveena kaurahiutaleita, oli ensimmäinen Eloveena-tyttö hiutalepaketin kyljessä brunetti eikä nykyisen Eloveena-tytön kaltainen vaaleaverikkö.
Lisäksi vaikuttaa vahvasti siltä, ettei SA-kuvassa edes ole lotta vaan ehkä joku lottaa esittävä valelotta, jonka henkilöllisyyttä ei vielä tutkimusten tässä vaiheessa varmuudella tiedetä. Kuvan ilmavalvontalottaa esittävän kaunottaren ilme on alan erityisasiantuntijoiden mukaan ei-lottamaisen flirttaileva, paljasta säärtä näkyy ainakin eräässä häntä esittävässä kuvassa ei-lottamaisen runsaasti, lottapuvun miehustassa oleva merkki on ei-lottamainen ja lisäksi valelotan kynä on täysin määräysten vastaisesti näkyvissä rintataskussa eikä ohjesäännön mukaisesti sivutaskussa.
Sa-kuva-arkiston kuvista voi päätellä, että joukko saksalaisia propagandamiehiä oli mukana, kun Ellen Kiuruksi väitettyä naista filmattiin harrastamassa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa ja itse epäilen, että kuvattu nainen ei ole lotta eikä edes suomalainen, vaan joku saksalainen mannekiini, joka täytti arjalaiset rotuvaatimukset Ellen Kiurua paremmin. Ilmeisesti Lahdenpohjasta ei kuvausaikaan löydetty yhtään paikallista kaunotarta, joka olisi täyttänyt sen ajan rotuvaatimukset.
