Eilen kerroin, että Heinolan käytöstä poistettua katettua mattolaituria voisi mainiosti käyttää kalabongaukseen, koska laitoksen raoista näkee monen metrin syvyyteen. Jollekulle kalabongauksesta kiinnostuneelle tiedoksi, että tänään Ilta-Sanomien nettiversiosta pystyi lukemaan uutisen, jonka mukaan erään Kymijoen kalatien kamera todistaa uuden kalalajin saapuneen Suomeen.
Tämä uusi kalalaji on marmoripaksuotsa, joka on alun perin lähtöisin Kiinasta, mutta sitä on alettu kasvattamaan myös Euroopan kasvatusaltaissa, joista se on karannut menestyksellä luontoon. Maamme Luonnonvarakeskus pitää marmoripaksuotsaa meillä haitallisena vieraslajina, sillä se voi kasvaa 40-kiloiseksi ja pystyy suurahmattina syömään pienempänsä pois kuleksimasta. En kuitenkaan usko, että marmoripaksuotsa olisi juurikaan vaarallinen ihmiselle, mutta neuvon kuitenkin Kymijoessa uiskentelevia miehiä varmuuden vuoksi vaihtamaan uintityylinsä selkäuinniksi.
Itse alan pelkäämään kaloja vasta sitten, kun maahamme rantautuu kala, jota Suomessa kutsutaan siperianjokiloheksi, vaikkakin monet sivistyskansat kutsuvat sitä siperianjokitaimeneksi. Aika erikoista, että suomen kielen sana ”taimen” on levinnyt moniin kieliin. Taimen-sanan lisäksi suomenkielestä muu maailma on lainannut vain ”sisun” ja ”saunan” sekä ehkä myös sotatieteellisen sanan ”motti”.
Siperianjokilohi on melkoinen peto, koska se voi kasvaa satakiloiseksi ja se pystyy kalojen lisäksi uskoakseni syömään myös nisäkkäitä kuten vaikkapa pikkulapsia. Uskoakseni Suomen pakkaset eivät haittaa siperianjokilohea, mutta kuumat kesät saattavat haitata.