Torinon ihmeet


Kyllä ei ole maailmassa jännittävämpää urheilumuotoa kuin lentopallo silloin, kun lentopallo-ottelu on oikein jännittävä. Ja kyllä ei meinannut uni tulla silmään millään sen jälkeen, kun Suomen, isiemme maan, nuoret pojanklopit voittivat EM-turnauksessa hallitsevan maailmanmestarin Italian tuiman taistelun jälkeen sen kotikentällä. Otan pienen osan maamme voiton kunniasta myös itselleni, koska Pielaveden pojat, jotka muodostavat maajoukkueemme keskeisen rungon, kävivät aikoinaan syömässä samassa paarihuoneessa kuin minäkin. Katson siis kuuluvani ainakin jossain määrin Suomen lentopallomaajoukkueen valmennustiimiin.

Tuo eilinen Suomen voitto Torinossa on mielestäni ihmeenä samaa suuruusluokkaa kuin maailmankuuluihin Torinon käärinliinaan liittyvä ihme. Torinon käärinliinaanhan on jollain monien mielestä ihmisjärjellä käsittämättömällä tavalla piirtynyt ristiinnaulitun miehen hahmo. Tuota hahmoa ovat miljoonat matkustavaiset käyneet Torinon Pyhän Johanneksen kastajan katedraalissa ihmettelemässä.

Itse en ole liiemmälti Torinon käärinliinan ihmeeseen perehtynyt, mutta epäluuloisena ihmisenä ajattelen, että taas kerran ihmisiä humpuukilla rahastetaan. Äänestän sen puolesta, että keskiajalla joku matkailualan PK-yrittäjä sai loistavan idean ottaa tyhmiltä rahat pois ja pyysi jotakuta taiteellisesti lahjakasta kaveriaan, joka ei rahan tienaamisesta paljoa ymmärtänyt, maalaamaan ristiinnaulitun Kristuksen kuvan kankaalle pienehköä korvausta vastaan.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun Valamon luostarin johtaja pääsi aikoinaan kauan sitten matkustamaan Pyhälle maalle, palasi hän sieltä mukanaan puunpalanen, jonka hän kertoi olevan peräisin Jeesuksen rististä. Itse tosin epäluuloisena ihmisenä epäilen, että joku jerusalemilainen helppoheikki oli hänelle niin kertonut ja myynyt sitten puunpalasen erikoistarjoushintaan. Nyt tuo puunpalanen on tietääkseni pyhäinjäännöksenä näytillä Uudessa Valamossa, ja aion vielä tässä elämässä käydä sitä tutkimassa.

Torinon käärinliina – Wikipedia


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *