Ester Ståhlberg


Ennen epäilin, ettei Ståhlbergin pariskunnan muilutusmatkaa johtanut kukaan, koska se Sortavalan Seurahuoneella virkistäytymässä ollut upseeriseurue, joka sai kyydityssekoilun puhelinsoitolla käynnistettyä, ei kyennyt operaatiota johtamaan, koska seurue ei ollut vain juovuksissa vaan pikemminkin kännissä kuin käet.

Presidentin kyyditys -elokuva kuitenkin paljastaa, kuka johti muilutusautoa kyyditysretken aikana. Hän oli presidentin rouva Ester Ståhlberg, joka oli sosiaalisesti älykäs ihminen toisin kuin miehensä, joka ei ollut sosiaalisesti lahjakas, vaan enemmänkin jäykkä ja muodollinen, koska oli juristi.

Ester-rouva oli se, joka ahtaan auton takapenkiltä käsin johti muiluttajiksi huijattuja nuorukaisia. Tosin pikkuisen epärealistiselta elokuvan esittämä puolisen vuorokautta kestänyt autoretki vaikutti, koska missään vaiheessa Ester ei komentanut, että ”ja nyt sitten pojat pieni kusitauko.”

Itse en ole maamme presidentin rouvien, eli ns. maan äitien, elämänkertoihin perehtynyt, mutta kun tutkin Wikipedian artikkelia Ester Ståhlbergista, joka oli kirjailija, mielenkiintoni häntä kohtaan heräsi niin, että pitänee joskus vielä lukea ainakin hänen teoksensa Katso, unennäkijä tulee…

Wikipedian mukaan tuo kirja suututti monia, sillä siinä hän kertoi juutalaisista hyvin myönteiseen sävyyn.  IKL:n pää-äänenkannattaja Ajan Suunta katsoi kirjailijan käyttäneen ”julkeasti hyväkseen suuren yleisön tietämättömyyttä” kuvatessaan juutalaisia sorron alla kamppaileviksi jaloiksi ihmisiksi, vaikka todellisuudessa juutalaiset olivat Ajan Suunnan mukaan kautta aikojen tavoitelleet maailman herruutta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ester_St%C3%A5hlberg


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *