Suomessa lienee julkaistu tuhansia kirjoja viime sodista, mutta muistan ainoastaan kaksi kirjaa, joissa olen törmännyt mahdolliseen suomalaisten sotilaiden tekemiin haavoittuneiden armomurhiin. Rintamalla tehdyt armomurhat olisivatkin jollekulle alan tutkijalle hyvä väitöskirjan aihe.
Sen muistan, että Teemu Keskisarjan kirjassa Raaka tie Raatteeseen kerrotaan, että Suomussalmelta vetäytyessään puna-armeija jätti kenttäsairaalan pahasti haavoittuneine potilaineen suomalaisten armeliaisuuden varaan. Hieman epäilen, ettei armeliaisuutta ehkä niissä oloissa löytynytkään. Keskisarja ei kirjassaan kerro tuosta asiasta tarkemmin.
Sain juuri luettua Harri Hännisen isänsä Reino Hännisen päiväkirjoihin perustuvan teoksen Etulinjan lääkintämies – Jatkosodan päiväkirja. Siinä kerrotaan tapaus, joka palautti armomurhat mieleeni. Jatkosodan loppuvaiheessa Ilomantsin suunnalla joutui joukko-osasto, johon Reino Hänninen kuului, vetäytymään saarrostusuhan vuoksi juosten ja juostessaan Hänninen ohittaa toverinsa kanssa pahasti vatsaan haavoittuneen suomalaisen, jonka suolet vain pursuavat puseronriekaleiden välistä ja joka pyytää armonlaukausta tai asetta itselleen.
Toverukset eivät suostu heti pyyntöön, vaan jatkavat matkaansa. Haavoittuneen valitus sai Hännisen kuitenkin kääntymään takaisin. Palattuaan sitten juoksukaverinsa luokse tämä kysyi ”ammuitko vai ampuiko itse.” ”Itse ampui” vastasi lääkintäkersantti Hänninen.