Usa:n presidentin erottaminen


Maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä on päädytty nyt siihen, että joudun miettimään, miten jo aiemmin esimerkiksi seksuaalisista rikoksista tuomittu Usa:n presidentti Trump voitaisiin panna viralta, joka ilmaisu tässä yhteydessä on parahultainen.

Usa:n perustajaisien laatiman perustuslain mukaan, Yhdysvaltain kongressi voi erottaa presidentin virastaan kaksivaiheisen virkarikosprosessin kautta, jossa edustajainhuone toimii syyttäjänä ja senaatti tuomioistuimena. Prosessi alkaa edustajainhuoneessa (yleensä lakivaliokunnan tutkinnalla), jossa laaditaan syytekohdat.

Edustajainhuone äänestää syytteistä. Syytteen läpimeno vaatii yksinkertaisen enemmistön. Jos yksikin syytekohta hyväksytään, presidentti on asetettu virkarikossyytteeseen. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita viralta erottamista.

Sen jälkeen asia siirtyy senaattiin, jossa järjestetään muodollinen oikeudenkäynti. Oikeudenkäynnin puheenjohtajana toimii Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja, ja senaattorit toimivat valamiehistönä. Oikeudenkäynnin päätteeksi senaatti äänestää presidentin syyllisyydestä.

Presidentin erottamiseen ja tuomitsemiseen vaaditaan kahden kolmasosan (2/3) määräenemmistö läsnä olevista senaattoreista (vähintään 67 senaattoria 100:sta). Jos senaatti tuomitsee presidentin, hänet erotetaan välittömästi virasta, ja varapresidentistä tulee uusi presidentti.

Itse oletan, ettei demokraateilla ole halua Trumpin erottamiseen, koska kahden vuoden kuluttua hänestä päästään muutenkin eroon, ja seuraavissa presidentin vaaleissa demokraatit ovat erittäin vahvoilla, mikäli vihainen rampa ankka Trump saa jatkaa sähläämistään vielä virkakautensa loppuun.

Sen sijaan republikaanit saattaisivat hyötyä, mikäli puolueen kannatusta syövästä Trumpista päästäisiin nopeasti eroon. Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö he toimia oikein. Itse tosin pelkään tilannetta, että varapresidentti J. D. Vance korvaisi presidentti Trumpin. Vance vaikuttaa nimittäin olevan uskonnollinen fanaatikko, jota taas Trump ei ole.

Nykyinen presidentti Trumphan pystyy hyvin joustavasti vaihtamaan vakaumustaan ja uskon hänen olevan pohjimmiltaan rehellinen ihminen, joka on aina rehellisesti sitä mieltä, mitä mieltä hän milloinkin sattuu olemaan.

Tämän Yle:n uutisen mukaan Trump joutui maksamaan huikeat 83 miljoonan taalan vahingonkorvaukset uhrilleen. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Suomen Hiihtoliiton herrat saivat vain muutaman tuhannen euron korvaukset kärsimyksistään, joita dopingista kertova uutisointi aiheutti aikoinaan. https://yle.fi/a/74-20134125


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *