Ymmärrän mielestäni täydellisesti Trumpin ajattelua, vaikka en tietenkään sitä hyväksy. Uskon, että Venezuelan hän valtasi, koska maalla on maailman suurimmat öljyvarannot. Venezuelassa on öljyä 60 kertaa enemmän kuin esimerkiksi Norjalla. Iranin Trump haluaa vallata, koska siellä on maailman kolmanneksi suurimmat öljyvarannot. Kanadassa on öljyä neljänneksi eniten maailmassa ja niinpä Trump on kiinnostunut Kanadan liittämisestä valtakuntaansa. Tanskalle kuuluvan Grönlannin öljyvaroista ei ole tarkkaa tietoa, koska asiaa ei ole ympäristönsuojelullisista syistä juurikaan tutkittu, mutta luultavasti sieltäkin Trump uskoo öljyä löytyvän.
Sen sijaan Kuubassa öljyä ei juurikaan ole, vaikkakin sen rannikolta on sitä jonkin verran löytynyt. Ilmeisesti Trump pitää Kuubaa niin köyhänä maana, ettei sen valtaaminen ole hyvä diili. Ennen Neuvostoliiton konkurssia sokerin tuotanto oli Kuuballe tärkeä tulon lähde, mutta ei ole enää. Kuuba tuottaa nykyään alle puolet tarvitsemastaan sokerista ja loput ostetaan Brasiliasta.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin Suomi tuottaa tällä hetkellä asukasta kohti enemmän sokeria kuin Kuuba. Suomessa viljellään sokerijuurikasta noin 15.000 peltohehtaarilla ja se tuottaa satoa noin 600 miljoonaa kiloa, josta voidaan valmistaa sokeria 80 miljoonaa kiloa, eli 16 kiloa jokaista kansalaista kohti. Määrä kattaa melkein puolet Suomen sokerin kulutuksesta. Kuubassa sokeria valmistetaan 15 kiloa asukasta kohti.
Minä, joka kaikesta huolta kantavana ihmisenä kannan huolta myös maamme huoltovarmuudesta siinä tilanteessa, että Suomenlahti sulkeutuu, kehotan valtiovaltaa panostamaan pontevasti sokerijuurikkaan viljelyyn, sillä sokerijuurikas tuottaa maamme viljelykasveista eniten kaloreita hehtaarilta, eli se on perunaakin tuottoisampia ravinnonlähde, sillä perunanvarret eivät kelpaa ravinnoksi, mutta sen sokerijuurikkaan naatit ovat karjalle arvokas valkuaisrehu. Eikä sokerin valmistuksen sivutuote melassi mene haaskuuseen, vaan sekin kelpaa karjanrehuksi.
Itse en ole vielä sokerijuurikaskokeiluja aloittanut, mutta kun luin, että sota-aikana Neuvostoliitossa valmistettiin kumia voikukanjuurista, olen panostanut voikukan viljelyyn maamme huoltovarmuuden varmistamiseksi ja todennut kasvin erittäin helppohoitoiseksi ja runsassatoiseksi. Muistelen, että entisessä hyvässä itäisessä naapurissa onnistuttiin voikukkahehtaarilta saamaan kumia peräti 400 kiloa.